Kontinen sysäsi Niemisen valtaistuimelta

Henri Kontinen ja Jarkko Nieminen. Kuva: Pekka Sakki/LEHTIKUVA.
Henri Kontinen ja Jarkko Nieminen. Kuva: Pekka Sakki/LEHTIKUVA.LEHTIKUVA
Julkaistu 27.11.2009 18:53(Päivitetty 27.11.2009 23:27)

Henri Kontinen iski komean voiton tenniksen Helsingin ATP-haastajaturnauksen puolivälierässä. Hän kellisti yllättäen kotimaisen tennisykkösen Jarkko Niemisen 7-6 (7-0), 6-4 ja taistelee lauantaina turnauksen loppuottelupaikasta.

- Oli outo fiilis pelata ja voittaa. Se oli erikoista, koska olen seurannut Jarkkoa pienestä pitäen ja olen aina toivonut, että hän pärjää. Hän on ollut minulle esikuva, Kontinen tunnusti.

Nieminen hävisi edellisen kerran suomalaiselle pelaajalle tammikuussa 2000, kun Janne Ojala voitti tenniksen SM-liigassa käydyn ottelun.

- En ota Henriltä pois mitään, hän pelasi hyvin. Hienoa, että hän pääsi jatkoon. Henrin peli on parantunut Salon Davis cupin-ottelusta lähtien. Hän pelaa koko ajan top-100-tennistä, vaikka tämä ottelu ei ollut tasoltaan yhtä hyvä kuin pelimme Jerseyn saarella, Nieminen muisteli.

Kontinen kohtaa lauantaina välierässä 26-vuotiaan sveitsiläisen Stephane Bohlin (ranking 183). Kontinen voitti sveitsiläisen hiljattain Jerseyn ATP-haastajakiertueen turnauksen toisen kierroksen ottelussa 7-6, 6-1.

Nieminen harmitteli avauserää

Nieminen otti ottelun kumpaakin erää 2-0, mutta 19-vuotias Kontinen käänsi ottelun edukseen. Taisto, jota seurasi Talin Tenniskeskuksessa täysi sali, kesti runsaat puolitoista tuntia.

Ottelussa oli kummallakin monta mahdollisuutta murtaa toisen syöttö. Kontinen onnistui siinä viidesti ja Nieminen neljä kertaa. Murtopalloja kertyi Niemiselle 16, Kontiselle yhdeksän.

Kontisen syöttö toimi ajoittain hyvin. Hän iski kaikkiaan yksitoista läpisyöttöä. Toisen erän 5-4-tilanteessa hän oli 0-30 ja 30-40 häviöllä, mutta kolme peräkkäistä läpisyöttöä käänsi tilanteen ottelupalloksi, jossa vielä yksi laadukas pelinavaus petasi Kontiselle lentolyöntipaikan tyhjään kenttään.

Niemistä kismitti erityisesti ensimmäisen erän tappio.

- Ensimmäinen erä olisi pitänyt hoitaa kotiin 6-3, breikkipalloja ja pitopalloja oli sen verran. Jollei niistä voita ensimmäistä erää, enempää ei voikaan pyytää, Nieminen sanoi.

Kontisen ATP-sijoitus on 374. Kuluvan vuoden aikana roimasti alaspäin listasijoituksessa tullut 28-vuotias Nieminen on maailmanlistan 112:s.

Nieminen ja Kontinen jatkavat yhdessä turnauksen nelipelissä.

Miesten ATP-haastajaturnaus, palkintoarvo 125 000 dollaria (106 500 euroa):

Kaksinpeli, puolivälierät:
Henri Kontinen Suomi-Jarkko Nieminen Suomi (1) 7-6 (7-0), 6-4
Stephane Bohli Sveitsi-Antonio Veic Kroatia 6-2, 6-1
Michal Przysiezny Puola-Karol Beck (2) Tshekki 6-3, 6-1
Robin Haase Hollanti-Niels Desein Belgia 6-4, 4-6, 7-6 (7-5)

Välieräparit: Kontinen-Bohli, Haase-Przysiezny.

Nelinpeli, välierä:
Rohan Bopanna, Intia/Al-Aisam-Ul-Hac Qureshi (3)-Karol Beck/Jiri Krkoska, Tshekki 3-6, 7-5, 10-3.

Bopanna/Qureshi kohtaa loppuottelussa voittajan lauantain ottelusta Jarkko Nieminen/Henri Kontinen-Philipp Marx Saksa/Igor Zelenay Slovakia.

(MTV3)