Atlantan kostea mutta vain hieman yli 20 asteinen eilisaamu uuvutti suomalaiset kävelijät vielä rajummin kuin suomalaiset uimarit olympialaisten märässä uima-altaassa.
Valentin Kononen taivalsi "koomassa" seitsemänneksi, Antero Lindman raahasi lyijyiset jalkansa 31:nneksi, Jani Lehtiselle kerrottiin että hänet talutettiin väkisin radalta tiputukseen noin 40 km:n kohdalta eli kymmenen kilometriä ennen kilpailun maalia.
Puolalainen Robert Korzeniowski, viime kesän MM-kisojen kolmonen, rymisteli kaikilta karkuun viimeisellä peninkulmalla ja voitti ajalla 3.43.30. Vauhtiaan läpi kilpailun nostanut venäläinen Mihail Shtshennikov kipusi toiseksi, 16 sekuntia voittajasta. Noin 40 km:n kohdalle asti johtanut espanjalainen Valentin Massana otti pronssimitalin ajalla 3.44.19. Konosen aika oli 3.47.40.
Kummallista oli se, että palkintopallin täytti kolme miestä, jotka olivat väsyttäneet itseään jo 20 km:n kilpailussa viikkoa aiemmin. Shtshennikova ja Massana taivalsi ensi kertaa 50 kilometrisen arvokilpailuissa. 20 km:llä he ovat tottuneet menestymään.
"Pelotti mennä eteenpäin"
Valentin Konosen kiusaksi olympialaiset järjestetään parillisina vuosina. Kononen näyttää menestyvän parittomina: toinen MM-kisoissa 1993, voitti MM-kisoissa 1995, mutta seitsemäs Barcelonan olympialaisissa 1992, seitsemäs EM-kisoissa 1994 ja seitsemäs eilen.
Kononen oli täysin pöllämystynyt tunti kilpailun jälkeen.
-Minä menin kuin kooman 30 km:n jälkeen. Kärjessä alkoi käydä vipinä, mutta minun kehoni ei toiminut. En pystynyt lisäämään vauhtia. Minulla ei ole koskaan ennen ollut moista tunnetta. Minua pelotti mennä eteenpäin, pelotti terveyteni puolesta, Kononen kertoi.
Konosen mukaan kaikki oli hyvin, paremmin kuin koskaan aiemmin ennen kilpailua ja vielä 30 km:iin saakka. Hän käveli puolentusinan miehen koostamassa kärkijoukossa.
-Alussa lihakset olivat hyvässä kunnossa. Niissä ei ollut maitohappoa. Join paljon ja nesteet imeytyivät hyvin. Kaikki oli kohdallaan, ulkoisia vaivoja ei ollut. Oli täysi mysteeri, kun väsymys iski kaikkialle.
Kaksi virkailijaa talutti Konosen kainaloista tukien stadionin ensiapuhuoneeseen.
-Ruumiini...tai ei se vielä silloin ruumis ollut, oli yli 40 astetta lämmin. Olin puoli tuntia jääpussin sisällä, ennen kuin lämpötila laski alle 40 asteen.
Lindman sinnitteli maaliin, lääkärit raahasivat Lehtisen radalta
Antero Lindman, joka valittiin olympiajoukkueeseen vasta valmentajansa Valentin Konosen "kiristyksen" jälkeen, viipyi matkalla 4.07.58.
-Ihan poskelleen meni. Jalat olivat kuin lyijyä ja yritin raahata niitä perässä, Lindman kuvaili.
Kestävyyslajien valmentaja Lasse Mikkelsson sai kertoilla Jani Lehtiselle, mitä oli tapahtunut.
-Kuulemma keskeytin 40 km:n kohdalla. 25 km:n kohdalta on viimeiset selkeät muistikuvat, Lehtinen kertoi hieman huvittuneena.
-Jani käytti pisintä reittivaihtoehtoa. Hän teki radalla kahdeksikkoa kun horjui laidasta laitaan. Kilpailun lääkäri yritti häntä pois aiemminkin, mutta me saatiin lisää peliaikaa oman lääkärin avulla, Mikkelsson naureskeli.
Suomen lääkäri Ilkka Tulikouralla tuli lopulta kiire. Hän sai syöksyä juoksujalkaa stadionille valvomaan Lehtisen nestetiputusta.
Kononen: En tiedä missä meni pieleen
Valentin Kononen hämmästeli eilen paljon.
-Meillä kaikilla kolmella ja Sarilla omassa kilpailussaan oli aika samanlaisia oireita. Ja kaikilla on eri valmentaja ja erilaiset harjoitussysteemit. Minä en usko, että minä tein harjoittelussani mitään väärin. Kone ei vaan toiminut. Harjoittelin kilpailun edellä samalla tavalla kuin olen tehnyt monta kertaa ennenkin (onnistuessaan). Jouduin täälläkin passailemaan (pidättelemään) harjoituksissa, kun tuntui niin hyvältä, Valentin Kononen kertoi.
Kononen sanoi, että hän päättää myöhemmin syksyllä, jatkaako kilpaa kävelemistä.
(STT)