Kommunistit marssivat Pietarissa

Tuhannet kommunistit täyttivät Pietarin pääkadun Nevskin Venäjän vallankumouksen 80-vuotispäivänä perjantaina. Juhlamarssiin osallistui järjestäjien mukaan ehkä 20000 ihmistä. Kaupungissa järjestettiin samaan aikaan joukko tilaisuuksia, joissa muistutettiin miljoonien neuvostokansalaisten kärsineen tai saaneen surmansa kommunistivallan takia.

Näihin tilaisuuksiin ilmaantui vähän väkeä, mikä ei huolettanut Demokraattinen valinta -puolueen Igor Soshnikovia.
-Sanovat, että Palatsiaukiolla oli paljon kommunisteja, mutta siellä olivatkin kaikki kommunistit. Meidän lukujamme ovat äänestäjien määrät. Pietarissa 77 prosenttia äänesti (kommunistien) Zjuganovia vastaan Jeltsinin puolesta viime (presidentin)vaaleissa, hän valisti.
Hilpein seurue kokoontui Suomen rautatieaseman tuntumaan, missä demokraattinuoret saattelivat V.I. Leninin kaksoiskappaletta matkalle "takaisin Suomeen". Leninhän palasi vallankumouksen alla Venäjälle Suomesta käsin.

Vallankumouksen kehdoksi nimitetyssä Pietarissakin perjantai merkitsi useimmille vapaapäivää. Kaupatkin olivat auki, ja väki kuhisi niissä.
-Minulla on kaksi työtä, eikä yhtään aikaa, hymähti keskustan DLT-tavaratalosta ulos kiirehtinyt turkiksiin pukeutunut nainen kysymykseen merkkipäivän vietosta.

"Riistoa vastaan"

Parikilometrisen kommunistikulkueen marssi kulki Internationaalin ja Neuvostohymnin tahtiin pitkin Nevskiä Talvipalatsille, jossa bolshevikkikapinalliset syksyllä 1917 panivat pisteen helmikuun vallankumoukselle pidättämällä Kerenskin hallituksen ministerit.
-Täällä on varmaankin väkeä yhtä paljon kuin 1917. Se riittäisi Smolnan ja Kremlin valtaamiseen, Venäjän kommunistisen työväenpuolueen johtaja Viktor Tjulkin julisti korokkeelta.
Palatsiaukiota täplittivät punaiset liput sekä Kapitalismi alas- ja Hallitus erotkoon -iskulauseet.
-Jeltsin on julistanut tämän vuoden sovinnon vuodeksi. Meille sopii, että hän lähtee eläkkeelle, Tjulkin ilmoitti yleisön riemuksi.

Hänen kuulijakuntansa oli pääosin iäkästä. 21-vuotias puoluetyöntekijä Ruslan Jusifov oli poikkeus.
-Kommunistit ovat nyt liian heikkoja palatakseen valtaan - monista syistä. Luulen, että 20-25 vuoden kuluttua kommunistit kykenevät yhdistymään. Se on hidas prosessi, ja nuoret tekevät sen, Jusifov ennusti.

Palatsiaukiolle oli kerääntynyt puolensadan kommunistipuoleen edustajat. Venäläisten ryhmien lisäksi paikalla oli runsaasti ulkomaisten veljespuolueiden edustajia Japania myöten. Suomesta juhliin oli tullut kuutisenkymmentä osanottajaa.
-Tämä ei ole suinkaan muistojuhla vaan taistelujuhla, jolla organisoidaan ihmisiä taisteluun paremman elämän puolesta. Venäläiset alkavat lopultakin nousta tätä riistoa vastaan, kommunistisen työväenpuoleen pääsihteeri Heikki Männikkö arvioi.

"Kansallinen tragedia"

Pietarin puoluekartan keskustan ja oikean laidan edustajat järjestivät pikkuisen vastamielenosoituksen kommunistien marssireitillä.
-Tämä on kansallisen tragedian päivä. Me olemme täällä siksi, että käytännössä jokaisen venäläisen suvussa tai tuttavissa on joku, joka sai surmansa vuoden 1917 tapahtumien takia, Nuorten kristittyjen demokraattien johtaja Vitali Milonov, 21, muistutti viitaten mm. Stalinin aikaisiin massateloituksiin.
Sisäministeriön pelätyt erikoisjoukot, omonit, seisoivat välissä, kun osapuolet vaihtoivat Kazanin kirkon luona tervehdyksiä huutaen "häpeä" ja "roisto" toisilleen.

Miliisin mukaan päivä sujui kaikkineen välikohtauksitta - juhlan aattona kuitenkin ainakin yksi Lenin-patsas oli sudittu punaisella maalilla.
Myös ortodoksisuuteen nojaava Pravoslavnoe Bozrozhdenie -puolue järjesti perjantaina oman kulkueensa Verikirkolle, jonka vieressä toimitettiin ortodoksinen muistohetki "Venäjän kaikkien vallankumousten uhrien" muistolle.

"Takaisin Suomeen"

Demokraatit keräsivät perjantaina myös nimiä julistukseen, jonka allekirjoittajat sitoutuivat pidättäytymään väkivallan sotkemisesta politiikkaan.
Palatsiaukiolla kuumimmat puhujat eivät uskoneet demokratian väkivallattomiin mekanismeihin.
-Vain jalkapallossa ja jääkiekossa kannattaa pelata vastustajan kenttäpuoliskolla, suoraan toimintaan kehottanut puhuja perusteli kantaansa.

Vakavat puheet olivat kaukana myös Suomen rautatieaseman edustalta, jossa joukko nuoria ja tv-kuvaajat piirittivät Lenin-patsaan juurelle ilmaantunutta vallankumousjohtajan kaksoiskappaletta.
-Lähetämme Leninin Suomeen. Mutta älkää huoliko, lähetämme hänet vain vanhan valtakunnanrajan yli Sestoretskiin (Siestarjoelle), Demokraattinen valinta -puolueen Pietarin nuortenliiton johtaja Boris Fedorov rauhoitti.

Ukrainassa mellakoitiin

Lokakuun vallankumouksen 80-vuotispäivän marssi muuttui perjantaina mellakaksi Lvivin kaupungissa (entinen Lvov) Ukrainassa. Noin 300:n marssiin osallistuneen vasemmistolaisen ja marssia seuranneen 1500 kansallismielisen ukrainalaisen välillä puhkesi yhteenotto, jossa loukkaantui ainakin 10 ihmistä. Poliisi sai kuitenkin järjestyksen palautetuksi varsin nopeasti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat