Maajussille morsian -ohjelmassa rakkautta etsivillä maajusseilla on edessään farmiviikon tärkein päivä ja samalla se tärkein päätös, kun he seuraavassa jaksossa valitsevat ehdokkaistaan sen, jonka kanssa he haluavat jatkaa tutustumista ohjelman ulkopuolella.
Maajussille morsiamen ratkaiseva jakso nähdään ensi viikolla. Silloin jokainen maajussi paljastaa, kenelle ehdokkaista hänen sydämensä sykkii - vai sykkiikö edes?
Tätä kautta ovat nimittäin leimanneet varovaisuus ja epäonni. Erityisesti Paavo ja Tero ovat olleet niin varovaisia morsianehdokkaidensa kanssa farmiviikolla, että katsojan on ollut mahdoton päätellä, kenelle maajussin sydän sykkii.
Treffeilä ei myöskään olla nähty kädestä pitämistä, halailua tai merkitseviä katseita. Morsianehdokkaista on jopa välillä tuntunut, ettei maajussi edes halua viettää aikaa heidän kanssaan, eikä tutustuminen kiinnosta.
Miia Nuutila sanoikin aiemmin MTV.fin haastattelussa, että hän toivoisi tämän kauden maajusseilta enemmän rohkeutta.
– Jotkut maajusseista perustelivat asiaa niin, etteivät he halua loukata ketään näyttämällä tunteitaan vain yhdelle. Mielestäni se ei ole ihan niin. Ei tietenkään ole tarkoituksena loukata ketään tietoisesti, mutta pitäisi uskaltaa enemmän, Nuutila pohtii.
Ajatuksessa piilee totuuden siemen. Maajussien kannattaisi muistaa myös se, että vaikka ehdokkaat ovat heitä varten saapuneet ensin Haikon kartanoon ja sen jälkeen maajussin tilalle, ei kiinnostus automaattisesti pysy yllä tai muutu jopa ihastukseksi (rakkaudesta puhumattakaan), jos maajussi kohtelee heitä kuin ketä tahansa tuttavaa.
Maajussi-Timon morsiamen etsintää on varjostanut useampikin epämieluisa käänne, joilla varmasti on osuutta siihen, että Timo on farmiviikolla pysynyt hyvin vaisuna tunteistaan.
