Kolmen auton kolari Savonlinnassa – kuusi loukkaantui

Savonlinnan Kulennoisissa sattui maanantaina puolenpäivän aikoihin kolmen auton kolari.

Pelastustoimen mukaan kaikki kolariautoissa olleet kuusi ihmistä loukkaantuivat lievästi onnettomuudessa. Autot romuttuivat lunastuskuntoon, pelastustoimi kertoo.

Poliisi tiedotteen mukaan onnettomuus tapahtui, kun paikkakuntalainen mies oli kääntynyt kulkusuunnassaan vasemmalle, eikä takaa tullut lappeenrantalainen nainen ollut huomannut kääntyvää autoa ajoissa. Nainen oli ajanut miehen auton perään, jolloin kääntymässä ollut auto ajautui törmäyksen voimasta vastaan tulleen henkilöauton eteen. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.  

Onnettomuuspaikka oli Valtatie 14:llä Savonlinnan ja Parikkalan välillä. Paikalle järjestettiin kiertotie, kunnes liikenne pystyi palaamaan normaaliksi.


Juttua korjattu 20.7.2015 16:25: Poliisi kertoi myöhemmin iltapäivällä, että kolmen auton kolarissa loukkaantui kuusi ihmistä aiemman kerrotun seitsemän ihmisen sijaan. 

Lue myös:

    Uusimmat