Naisten keihäänheiton yleisurheilun Lahden eliittikisoissa voittanut Porin Taina Kolkkala jäi pisimmällä kaarellaan 58,79 kauden parhaasta tuloksestaan vain 21 senttiä. Se ei jaksanut puolen vuoden ikäisen tyttären äitiä juuri innostaa.
Lahtea mieluummin Kolkkala olisi heittänyt viime viikolla Göteborgin EM-kisoisaa. Sinne häntä ei valittu, ja uran jatkamisen mielekkyys alkoi myllertää 29-vuotiaan urheilijan mielessä.
- Pänni aluksi tosi paljon. Toisaalta, tämähän on vain urheilua. Näillä näkymin aion jatkaa ainakin Pekingin 2008 olympialaisiin saakka.
Kolkkala korostaa, ettei hänellä ole mitään muita suomalaisheittäjiä vastaan. Ärtymystä herättää Urheiluliiton enemmän tai vähemmän poukkoileva valintalinja. Kolkkalan mukaan hänelle oli Jyväskylän Kalevan kisojen jälkeen vakuuteltu, että EM-paikka on varma.
- Tässä on valitsijoilla ongelmia, ei urheilijoilla. Tännekin lähtiessä sain liitosta tekstiviestin, että Lahdessa on jaossa kaksi paikkaa Suomi-Ruotsi-maaotteluun. Seuraavana päivänä tuli korjaus, että paikkoja on jaossa enää yksi.
Ulkopuolinen apu kelpaisi
Kolkkala on pitkään tehnyt työtä keihäsuransa eteen valmentajaisänsä Aatto Upan kanssa. Pidempien kaarten toivossa Kolkkala on nyt valmis turvautumaan ulkopuoliseen apuun.
- Arvostan sellaisia vanhan hyvän ajan heittäjiä, tietämystä niiltä ajoilta. Isän kanssa jatkan eteenpäin, mutta kunpa löytyisi joku muukin, joka jaksaisi tehdä yhteistyötä kanssani.
Lahden eliittikisoissa Kolkkala kukisti Göteborgissa EM-karsinnassa pudonneen Kirsi Ahosen lähes kolmella metrillä.
Naisten 100 metriä voitti Brittiläisten Neitsytsaarten 11,38 Tahesia Harrigan perässään Nurmon Urheilijat -99:n Johanna Manninen, 11,79. 1,2 metriä sekunnissa puhkunut vastatuuli söi vauhtia.
- Vastatuuli oli sellainen, että tämän kauden vähäisillä kilpailumäärillä juoksusta katosi loppukin lento. Myötätuulessa ja tyynessä juoksun rytmi kyllä säilyy, jalkavamman takia pitkän tauon pitänyt Manninen sanoi. Hän on pinkonut tällä kaudella suoranmitan parhaimmillaan 11,68.
Mannisella ei ole loppukautta varten aikatavoitteita. Radoille paluu oli jo sinällään iso askel otettavaksi.
- On upeaa olla taas kilpailemassa. Yleisön kannustus auttaa jaksamaan, Ruotsi-ottelussa Helsingissä 100 metriä juokseva Manninen kertoi.
Myllymäki 800 metrin valtias
Naisten 800 metrin valtikka pysyy HKV:n Suvi Myllymäellä, joka voitti matkan Lahdessa ajalla 2,04,64.
Syksyinen vastatuuli jarrutti vauhtia pikamatkoista eniten naisten 100 metrin aitajuoksussa. Matkan voitti ajalla 13,68 Venäjän Tatjana Detjarova ennen 13,91 aitonutta Suodenniemen Urheilijoiden Johanna Halkoahoa. Aitureita vastaan oli 2,9 metriä sekunnissa puskenut tuuli.
Naisten 400 metrin aidoissa Ruotsi-maaottelupaikan lunasti ainakin Suodenniemen Urheilijoiden Jenniina Halkoaho voittoajallaan 1.00,38.
(MTV3-STT)