Kokeneet Lakanen ja Jukkola suunnistivat SM-kultaa

Suunnistus, kuva: Jyrki Saarivaara / vaajakoskentera.com
Suunnistus, kuva: Jyrki Saarivaara / vaajakoskentera.com
Julkaistu 04.09.2005 16:44(Päivitetty 04.09.2005 17:11)

Vaajakosken Terän Jani Lakanen voitti 2000-luvun viidennen ja kaikkiaan kuudennen suunnistuksen normaalimatkan Suomen mestaruutensa sunnuntaina Jämsässä. Naisten vastaavan matkan nopein oli Porin Rastikarhujen Heli Jukkola.

Voitto maistui Japanin MM-kisoissa epäonnistuneelle Lakaselle.

- Tunsin, että vire oli hyvä lauantaisen karsinnan jälkeen. Oli kaikkiaan loistava suoritus. Ainoat virheet tulivat radan alkuvaiheessa eli heti ykkösellä ja pari rastia myöhemmin. Ylimääräistä aikaa niissä kului minuutti, Lakanen totesi.

MM-kisoissa Lakanen pettyi niin pahasti, että jätti viestin suunnistamatta.

- Ei epäonnistumiseen ole yksinkertaista selitystä. En vain ole vääntäjätyyppiä, vaan minun on heti päästävä vauhdikkaasti ja rennosti liikkeelle. Samanlaisessa maastossa jäin kisoja edeltävissä harjoituksissa minuuttitolkulla esimerkiksi Jarkko Huovilalle, hän selvitti.

Vaajakoskelaiset onnistuivat hienosti, sillä Jonne Lakanen sijoittui jaetulle toiselle sijalle ja Jouni Kahelin neljänneksi. Terän kolmoisvoiton esti Lapuan Virkiän Petri Saari.

"Ei kahta kolmannetta"

Heli Jukkola otti Jämsässä kolmannen peräkkäisen normaalimatkan Suomen mestaruutensa.

- Kyllä selkeänä teemana ja tavoitteena oli se, ettei "kahta kolmannetta", mestari naureskeli.

Pitkällä matkalla Jukkola on nyt voittanut kaksi kertaa peräkkäin, kolmanteen on mahdollisuus siis ensi vuonna.

Jukkolan suunnistus sujui ajallisesti hieman alimittaisella, 7,91 kilometrin radalla aika hyvin.

- Neljänneksi viimeisellä rastilla tuli kuitenkin kunnon virhe, varmaankin parisen minuuttia, Japanissa MM-hopeaa voittanut Jukkola selvitti.

Kolmas mestaruus tuli lopulta ylivoimaisesti, sillä kirkkonummelaisen Lynxin Karoliina Sundberg jäi kaksi minuuttia. Pronssille suunnisti Turun Suunnistajien Bodil Holmström 13 sekuntia Sundbergiä hitaampana.

Jämsä: Normaalimatkan SM-kilpailut, A-loppukilpailut:

Miehet, 12,55 km:

1) Jani Lakanen VaajTe 1.21.58, 2) Jonne Lakanen VaajTe jäljessä 1.55, 2) Petri Saari LapVi -1.55, 4) Jouni Kahelin VaajTe -2.59, 5) Vesa Taanila IkNV -3.33, 6) Topi Anjala IkNV -4.13, 7) Antti Harju KalevR -4.46, 8) Tuomas Tervo RajamR -5.00, 9) Kim Fagerudd TuS -5.05, 10) Tero Föhr VehkalV -5.10.

Naiset, 7,91 km:

1) Heli Jukkola RasKa 1.00.08, 2) Karoliina Sundberg Lynx -1.59, 3) Bodil Holmström TuS -2.12, 4) Paula Haapakoski SK-Pohjantähti -2.15, 5) Anni-Maija Fincke VehkalV -3.07, 6) Maria Rantala AngelA -3.09, 7) Merja Rantanen JämsRV -3.19, 8) Outi Sareila MS Parma -3.29, 9) Satu Vesalainen PaimR -3.52, 10) Riina Kuuselo TampP -4.44.

20-vuotiaat miehet, 8,46 km:

1) Hannu Airila KalevR 58.18, 2) Olli-Pekka Koistinen Navi 1.20, 3) Andreas Hall Femman -2.05.

18-vuotiaat miehet, 7,04 km:

1) Henrik Väisänen Navi 53.32, 2) Juho-Matti Taivainen PelPo -0.12, 3) Niklas Saramäki Lynx -0.25.

20-vuotiaat naiset, 5,68 km:

1) Paula Iso-Markku Lynx 53.16, 2) Ulrika Uotila SuSe -0.56, 3) Pernilla Tunis Femman -1.24.

18-vuotiaat naiset, 5,1 km:

1) Saila Kinni TampP 45.41, 2) Johanna Kriikkula IkNV -6.30, 3) Sofia Haajanen SK-Pohjantähti -6.37.

(MTV3-STT)