Kohu päiväkodissa: Autistinen lapsi äänestettiin ulos

Yhdysvalloissa on noussut laaja keskustelu autistisen pikkupojan kohtelusta floridalaisessa Port ST. Lucien päiväkodissa.

Päiväkodin opettaja oli pyytänyt jokaista päiväkotiryhmän lasta kertomaan julkisesti, mistä asioista he eivät pitäneet 5-vuotiaassa Alexissa. Tämän jälkeen luokassa järjestettiin äänestys siitä, pitäisikö Alex poistaa luokasta. Äänin 14-2 Alex vietiin loppupäiväksi terveydenhoitajan huoneeseen.

Päiväkodin opettaja on myöntänyt tapahtuneen, ja hänet on hiljattain erotettu tehtävistään, kertoo amerikkalainen TC Palm –verkkolehti.

Alexin äiti Melissa Barton harkitsee parhaillaan oikeustoimia päiväkotia vastaan.

Bartonin mukaan Alexin epäillään kärsivän Aspergerin oireyhtymästä, joka on yksi autismin muodoista. Aspergerin oireyhtymä aiheuttaa ongelmia lähinnä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

Alexin äiti kertoo, että hän on tavannut poikansa käyttäytymisongelmien vuoksi päiväkodin johtoa. Tapaamisissa Alexille on suunniteltu yksilöllistä opetussuunnitelmaa. Äidin mukaan myös äänestyksen järjestänyt päiväkodin opettaja on ollut mukana tapaamisissa.

Melissa Barton vei asian Port ST. Lucie -kaupungin syyttäjänvirastoon, mutta siellä todettiin, ettei tapaus sisältänyt lapsen henkisen pahoinpitelyn tunnusmerkkejä. Näin ollen syytteitä ei ole nostettu. Melissa Barton harkitseekin tapauksen viemistä korkeammalle oikeusasteelle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat