Mainos

Kohtalokkaat seuraukset herätyskellosta – ethän sorru tähän mokaan?

Herätyskellon tai puhelimen viivästetty herätys, eli torkku-toiminto on tänä päivänä hyvin suosittu. Jos aamulla väsyttää vietävästi, ei torkuttaminen ole kuitenkaan suinkaan paras ratkaisu pirteämmän olotilan saavuttamiseksi.

Vaikka herätyskellon tai puhelimen torkku-näppäin saattaa tuntua aamuisin kuin lahjalta korkeammilta voimilta, ei torkuttaminen välttämättä vaikutakaan toivotulla tavalla. Monien unieksperttien mukaan torkuttaminen johtaa entistä väsyneempään oloon aamuisin, eikä tee olosta suinkaan sen pirteämpää.

Tänä päivänä torkuttaminen ennen heräämistä on ennemmin sääntö kuin poikkeus, mitä heräämisrutiineihin tulee. Amerikassa tehty kyselytutkimus viittasi siihen, että peräti kolmannes jenkeistä painaisi torkku-nappia vähintään kolmesti joka aamu. Lisäksi yli puolet 25–34 vuotiaista myönsi käyttävänsä torkkua päivittäin.

Torkutus pilaa unen

Unen tasot vaihtelevat jatkuvasti kevyemmästä syvempään uneen. Noin tuntia ennen kuin silmät luonnollisesti aukeavat heräämisen merkiksi, alkaa elimistö valmistautua heräämiseen. Tässä vaiheessa aivot lähettävät signaaleja tiettyjen hormonien kuten kortisolin ja adrenaliinin vapauttamiseksi kehoon. Tässä vaiheessa myös kevyesti nouseva ruumiinlämpö on merkki elimistön valmistautumisesta heräämiseen. Voit vain kuvitella, miten jatkuva torkuttaminen vaikuttaa tähän tapahtumasarjaan.

Jo se, että ihminen herää keinotekoisesti herätyskelloon luonnollisen heräämisen sijaan, edesauttaa väsymystä. Kun kokonaisuuteen lisää vielä muutaman minuutin katkonaiset unet yöunien päälle, on elimistö kaukana luontaisesta unen ja valveillaolon vuorottelusta.

Torkuttaminen voi tehdä olosta entistä väsyneemmän. Etenkin jos takana on turhan lyhyet yöunet, voi torkun painaminen tehdä heräämisestä entistä vaikeampaa. Syvempiä unen tasoja on yksinkertaisesti mahdoton saavuttaa muutamassa minuutissa ja tästä syystä unen taso on torkutuksen aikana hyvin pinnallista.

Salaisuus helpompaan herätykseen

Salaisuus helpompaan herätykseen on hyvin yksinkertainen: kannattaa nukkua enemmän. Jos herätyskellon laittaa soimaan sillä hetkellä, kun uskoo todella nousevansa sängystä, on torkuttamisen vältteleminen helpompaa. Jos tämänkin jälkeen torkku-nappi houkuttelee, on herätyskello syytä sijoittaa mahdollisimman kauas sängystä, jotta sen tavoittelemiseksi on noustava ylös. Jos torkuttaminen on kuitenkin täysin piintynyt tapa, josta ei enää millään keinoin pääse eroon, kannattaa tottumusta pyrkiä minimoimaan: yhden tai kahden kerran torkuttaminen ei ole yhtään niin pahaksi kuin vaikkapa tunnin yhtäjaksoinen heräily.

Pidemmällä tähtäimellä pidempien yöunien tavoittelussa saattaa auttaa elämän tarkempi rytmittäminen. Jos pitää huolen siitä, että nukkumaan tulee mentyä joka ilta samaan aikaan, on helpompi tarkkailla omaa unensaantia. On myös hyvä muistaa, että vaikka aikaiset aamut saattavat tuntua alkuun kiusallisilta, helpottuu herääminen kun elimistö tottuu uuteen rytmiin.

Kuvat: Shutterstock

Lähde: Health.com

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.