Kohta 18

Ohjaaja Maarit Lalli (s. 1964) muistetaan parhaiten palkitusta lyhytelokuvastaan Kovat miehet (2001).

Suomalaisten miesten – tai vielä melkein poikien – elämäntuntoja käsittelee myös kauan odotettu esikoispitkä Kohta 18, joka on kuvaus viiden helsinkiläisnuorukaisen täysi-ikäistymisestä. Odotus kannatti; elokuva on oikea pieni helmi.

Lallin yhdessä Henrik Mäki-Tanilan kanssa kirjoittaman draaman pääosissa yllättävät lahjakkaat amatöörit, sivuosissa eli poikien vanhempina taas vakuuttaa kymmenkunta taattua ammattinäyttelijää.

17-vuotias Karri (Mäki-Tanila) lähtee autokoulun viimeiselle tunnille opettajanaan äiti (mainio Elina Knihtilä), joka aikoo keskustella elämän vakavista asioista. Moni juttu MM-lätkästä musiikkivalintoihin aiheuttaa kränää, krapulakin painaa.

Pete (Anton Thompson Coon) hoivaa aborttipillerin ottanutta tyttöystäväänsä ja tuntee syyllisyyttä. Hänen laillaan vastuuntuntoinen André (Karim Al-Rifai) huolehtii tarhaikäisestä pikkuveljestä koska dokaileva äiti (Mari Perankoski) viihtyy ”ylitöissä”. Kuitenkin pitäisi ehtiä ylioppilaskirjoituksiinkin lukea.

Akseli (Arttu Lähteenmäki) törmää isovanhempien luona etäiseksi jääneeseen alkoholisti-isäänsä ja päätyy tämän kanssa peurametsälle kyttäyskoppiin, jossa ei saisi hiiskua sanaakaan. Naisten suosima Joni (Ben Thompson Coon) puolestaan heittää keikkaa Linnanmäen susimaskottina, ja vapaa-aikanaan stripparina vanhemmille naisille. Seksiä on tarjolla liiaksikin; siitä uhkaa tulla tyhjää.

Pojat unelmoivat, kantavat ja kiertävät vastuuta, koettavat löytää oman tiensä ratkaisevan iän ristipaineessa. Poikien keskiluokkaiset vanhemmat huolehtivat näiden pärjäämisestä elämässä, koulussa, huumeiden ja muiden houkutusten kanssa. Samalla he tulevat paljastaneeksi omat heikkoutensa ja itsekkyytensä, kuten Niina Nurmisen esittämä kaksinaamainen hysteerikkoäiti.

Elokuvasta tekee intiimin dokumentaarinen tyyli, jossa mennään lähelle päähenkilöitä ja seurataan iloja, suruja ja rankkoja kokemuksia vahvasti heidän näkökulmastaan. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki tilanteet ja reaktiot tuntuvat uskottavilta. Huomaa, että ohjaaja on tuntenut nuoretmiehet – ja he toisensa – lapsesta asti.

Kaikki viisi kollia ovat omalla tavallaan hurmaavia. Etenkin Mäki-Tanilan ja Knihtilän hulvatonta autokinastelua on ilo seurata, samoin Lähteenmäen ja alkkisisää esittävän Ilari Johanssonin välisiä hiljaisia, merkityksellisiä kohtauksia. He panevat itsensä alttiiksi aitoudella, joka tuo mieleen Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen loistavan saunadokumentin Miesten vuoro (2010).

Kuudentena päähenkilönä hehkuu kesäinen Helsinki. Eirassa sammutaan penkille ja Suomenlinnassa hypitään kalliolta kimmeltävään mereen. Nuoruuden kauneus ja kipeys välittyy elävänä samoin kuin ajankuva: tällaista on olla nuori aikuinen Suomessa vuonna 2012.

Lallin kömpelöllä nimellä raskautettua elokuvaa voi suositella niin nuorille kuin heidän vanhemmilleenkin. Kohta 18 on hellänkarhea, tarkka ja tosi.

Teksti: Tuuve Aro