Kodittomien pahoinpitelyjä levitetään internetissä

Kodittomiin kohdistuva väkivalta, kiusanteko ja nöyryyttäminen on lisääntynyt Yhdysvalloissa. Tuoreimpien tilastojen mukaan lähes 30 asunnotonta pahoinpideltiin kuoliaaksi viime vuonna.

Kodittomien tilannetta seuraavan National Coalition for Homeless -järjestön mukaan toistasataa väkivallantekoa eteni poliisitutkintaan, mutta suuri osa väkivaltatapauksista jää ilmoittamatta poliisille.

Väkivalta on samalla saanut yhä sairaalloisempia muotoja kun pahoinpitelyjä on ryhdytty kuvaamaan ja materiaalia levittämään internetissä. Internetin suositulle Youtube-sivustolle on ladattu aiheesta kymmeniätuhansia videoita. Kodittomien järjestön mukaan niitä oli heinäkuussa katsottavissa peräti 86 000 kappaletta.

Videoilla kuvataan pahoinpitelyiden lisäksi esimerkiksi kodittomien keskinäisiä tappeluita, joihin osanottajat on värvätty muutamalla dollarilla tai olutpullollisella. Vieressä naureskelevat nuoret lyövät myös usein vetoa tappelun voittajasta.

Pahoinpitelyihin syyllisiä ovat yleensä alle 25-vuotiaat valkoihoiset nuoret miehet, joiden mielestä kyseessä on silkka hauskanpito.

Lakien tiukentamista harkitaan

Jostain syystä Floridan osavaltio johtaa kodittomien väkivaltatilastoja.

- Kodittomiin kohdistuvasta väkivallasta valtaosaan ovat syypäitä nuoret, jopa kahdeksan- tai yhdeksänvuotiaat, jotka näyttävät pitävän sitä urheiluna, selitti kodittomia edustava Thedeo Buttes floridalaiselle paikallistelevisioasemalle.

Tilanne alkaa olla niin hälyttävä, että poliitikot haluavat tiukentaa lakeja ja määritellä kodittomiin kohdistuvan väkivallan niin sanottujen viharikosten piiriin. Lain piirissä ovat yleensä vähemmistöt kuten mustaihoiset, homoseksuaalit ja uskonnolliset yhteisöt.

Kodittomien määrä Yhdysvalloissa on kasvanut räjähdysmäisesti taloustaantuman myötä. Uusimpien laskelmien mukaan ainakin 670 000 asunnotonta nukkuu taivasalla tai kodittomien yömajoissa. Lisäksi jopa kolme miljoonaa amerikkalaista viettää vuodessa ainakin yhden yön kadulla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat