Kodittomia poltettu elävältä Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa senaattori Ben Cardin vaatii parempia toimia kodittomiin ihmisiin kohdistuvien iskujen tutkinnassa.

Cardinin vaatimukset iskujen paremmasta selvittämisestä ja niiden tekijöiden kiinnisaamisesta liittyvät raporttiin kodittomien ihmisten kuolleisuudesta. Raportin mukaan viime vuonna Yhdysvalloissa murhattiin 43 koditonta ihmistä, kun vuonna 2008 27 koditonta joutui henkirikoksen uhriksi.

Uhreiksi joutuneiden omaisten mukaan kodittomat oli muun muassa kuristettu tai hakattu hengiltä tai sytytetty tuleen.

Kaikkiaan viime vuonna kadulla asuviin ihmisiin kohdistui 117 viharikosta.

- Kodittomiin kohdistuvat hyökkäykset muistuttavat jopa huvittelua. Rikoksentekijät eivät pidä kohteitaan ihmisinä, kertoo Richard Wierzbicki Floridan poliisista.

Cardin ehdotti jo vuosi sitten, että kodittomiin kohdistuvat rikokset liitettäisiin osaksi viharikoksia. Niissä rangaistukset ovat muita rikoksia kovempia. Esimerkiksi törkeän rikoksen rangaistusasteikko on 15 -30 vuotta vankeutta.

Vuosien 1999 - 2009 aikana Yhdysvalloissa arvioidaan murhatun 288 koditonta ihmistä.

Maassa arvioidaan olevan 124 000 pysyvästi koditonta. Viime vuonna 1,5 miljoonan ihmisen arvioitiin viettäneen ainakin yhden yön kodittomana.

Kodittomien joukossa kasvava ryhmä ovat lapsiperheet, jotka menettivät kotinsa vuonna 2008 alkaneessa finanssikriisissä.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat