KL: Korkman professoriksi Aalto-yliopistoon

Sixten Korkman.Lehtikuva
Julkaistu 06.06.2012 10:44(Päivitetty 19.06.2012 02:07)

Etlan ja Evan toimitusjohtajan paikalta keväällä eläkkeelle jäänyt Sixten Korkman aloittaa syksyllä Aalto-yliopiston professorina, kertoo Kauppalehti.

Korkman on nimitetty osa-aikaiseksi professoriksi taloustieteen laitokselle. Hänen nimikkeensä on professor of practise. Nimike on tuttu angloamerikkalaisesta yliopistomaailmasta, jossa valtiolla näkyvissä tehtävissä toimineita on kutsuttu opetustehtäviin.

Korkman vetää syksyllä ainakin laajahkon EU-aiheisen kurssin.

– Kai he kuvittelevat, että olen urallani oppinut jotain sellaista talouspolitiikasta ja rahaliitosta, joka voisi kiinnostaa opiskelijoita, Korkman kommentoi pestiään.

Ennen Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen ja Elinkeinoelämän Valtuuskunnan toimitusjohtajuutta Korkman on toiminut muun muassa pääjohtajana Euroopan unionin talous- ja rahoitusasioiden neuvostossa Ecofinissa vuosina 1995-2005 sekä valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtajana 1989-1995.

Korkman toimii osa-aikaisen professuurin ohella Sitrassa vanhempana neuvonantajana.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Talous