Hätäkeskukseen, poliisille sekä riistanhoitoyhdistykselle on tehty Kiteellä useita ilmoituksia kahden pennun kanssa liikkuvasta karhusta.
Poliisi kertoo, että ensimmäiset havainnot eläimistä on tehty toukokuun alussa Kiteen keskustan kaakkoispuolelta. Muutama päivä sitten emä ja pennut on nähty Tolosenmäessä.
Eilen ja tänään kolmikosta on näköhavainnot Suoparsaaresta VT6:n länsipuolelta. Saareen on mantereelta siltayhteys ja karhut ovat siirtyneet saareen todennäköisesti torstai-iltapäivänä Mujesalmen siltaa myöten. Saaressa on sekä pysyvää asutusta että vapaa-ajan asuntoja.
Poliisi on tehnyt emälle ja pennuille karkotuspäätöksen ja laajentanut karkotusaluetta tänään myös Suoparsaareen. Paikalliset suurriistavirka-aputoimijat (SRVA) tarkastivat iltapäivällä jälki- ja näköhavaintoja saaresta, mutta karhuja ei pystytty karkottamaan.
Poliisi pyytää Suoparsaaressa oleskelevia poistamaan pihapiireistä kaiken karhun ravinnoksi kelpaavan ja huomioimaan eläimet liikkuessaan saarella. Näköhavainnoista pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen. Poliisi ja SRVA-toimijat pyrkivät käynnistämään karkotustoimet pikaisesti.
– Toki poliisi toivoo, että karhut poistuvat saarelta omatoimisesti samaa reittiä kuin tulivatkin ja senkin takia karhuja ei missään tapauksessa tule lähteä omatoimisesti etsimään, kuvaamaan tai häiritsemään, poliisista kerrotaan.
Pihapiiristä karhun voi karkottaa omatoimisesti esimerkiksi kovilla äänillä.