Kirkon tietoliikenneverkko avattiin

Luterilaisen kirkon tietoliikenneverkko avattiin tänään seurakunnille muun muassa nopeuttamaan kirkon jäsentietojen käsittelyä Helsingissä. Vuoden loppuun mennessä verkon arvioidaan kattavan jo noin 150 seurakuntaa.

Vuosituhannen vaihteeseen mennessä Kirkko-verkon on määrä yhdistää lähes 600 seurakuntaa, kahdeksan hiippakuntaa ja kirkon yhteiset yksiköt. Verkkoa voidaan käyttää myös kirkon sisäiseen ja ulkoiseen viestintään.

Järjestelmän tietoturvaan on kiinnitetty erityistä huomiota. Esimerkiksi väestökirjanpitotietoja käsitellään vain suljetussa sisäverkossa eli intranetissä. Sen sijaan kaikkeen verkon julkisen aineistoon pääsee jatkossa internetin kautta.

Kirkko-verkko välittää valmistuttuaan yli 4 miljoonan kirkon jäsenen tiedot kasteista, avioliittoon vihkimisistä ja muista muutostiedoista seurakunnasta valtakunnalliseen väestötietojärjestelmään. Esimerkiksi kastetietoja rekisteröidään seurakunnissa vuosittain noin 60 000.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat