Maalivahti on sankari tai konna - Varsinkaan tärkeissä otteluissa välimuotoa ei yleensä ole.
Olympiajääkiekon välierä lähti Miikka Kiprusoffin kannalta väärään suuntaan heti, kun kiekko pudotettiin jäähän.
Kiprusoff teki karmean virheen ja syötti USA:n avausmaalin.
- Uskoin, että pystyn harhauttamaan ylimpänä kiekkoa karvanneen USA:n pelaajan. Yritin antaa syöttöä omalle miehelle, mutta en nähnyt tilannetta kunnolla. Se oli huono syöttö ja huono ratkaisu. Noissa tilanteissa pitäisi aina yrittää ehtiä katsoa toiseen kertaan, Kiprusoff kertoi.
- Eihän tuollaisia olisi halunnut, mutta kyllä siinä pitää pystyä kokoamaan itsensä. Siinä vaiheessa oli vielä paljon aikaa tulla takaisin peliin, mutta nyt emme siihen pystyneet, hän jatkoi.
USA:n avausmaalin jälkeen Kiprusoff vaikutti sortuneen yliyrittämiseen - sijoittumisessa oli toivomisen varaa ja torjunnoista katosi kiekkokontrolli. Tämä oli toisaalta ymmärrettävääkin, sillä moisen mokan jälkeen pelin jatkaminen niin sanotusti puhtaalta pöydältä on lähes mahdotonta. Kenttäpelaajiltakaan Kiprusoff ei juuri tukea saanut.
- USA oli vahva maalin edessä ja löi siitä kiekkoja sisään. Neljä maalia tuli nopeasti ja aika vaikea siitä on enää tulla takaisin. Huono alku kaiken kaikkiaan, Kiprusoff kommentoi tapahtumien etenemistä.
(MTV3-STT)