Kimmo Kiljunen: Armeija tekee lumityöt, jos hallitus käskee

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) ei niele puolustusvoimien selitystä siitä, ettei virka-apua koskeva lainsäädäntö mahdollista varusmiesten komentamista lumitöihin.

Kiljunen esitti eilen ja Sdp:n edustajat eduskunnan puolustusvaliokunnassa tänään, että varusmiehet pitäisi määrätä virka-apuna avustamaan VR:ää lumen puhdistamiseksi raiteilta.

– Laki on sellainen, että virka-apua voi pyytää viranomainen, kuten poliisi, tai hallitus. Armeija tekee, mitä hallitus käskee, Kiljunen sanoo.

Hänen mukaansa Ruotsissa varusmiehet tekevät jo lumitöitä. Kiljusen mielestä varusmiesten käyttö ei ole ongelma, vaikka sillä kierrettäisiin VR:n velvollisuutta työllistää riittävästi henkilökuntaa palkkatyöhön.

– Nyt on kriisitilanne, vaikkei se olekaan ihmisten vaan luojan tai on sitten kenen tahansa aiheuttama. Rautatiet ovat srategisesti tärkeitä, Kiljunen sanoo.

Mutta miten määritellään, milloin on oikeasti kysymys kriisistä, milloin työllistämisen välttämisestä?

– Kyllä talonpoikaisjärjellä Suomessakin tämä ymmärretään.

Vuonna 1945 hallitus suunnitteli uhanneen veturimiesten uhanneen murtamista kutsumalla veturimiehet kertausharjoituksiin ja komentamalla heidät junan ohjaimiin.

Lue myös:

    Uusimmat