Kimi Räikköstä ei lämmittänyt edes Ferrarien lyöminen: "Siinä ei ole mitään positiivista"

Kimi Räikkösen pistetili F1-sarjassa ei auennut vieläkään, vaikka Alfa Romeo -kuski tykitti ohi Sebastian Vettelin Ferrarista ja jätti taakseen myös tämän tallikaverin Charles Leclercin Belgian GP:ssä.

Span radan metkut tunteva Räikkönen oli lopulta nopeimpana Ferrarin voimalähteellä ajavana kuskina kisan 12:s. Alku ei kuitenkaan luvannut hänelle hyvää, sillä lähdössä meni heti yksi sija 16. lähtöruudusta.

– Sain huonon lähdön, ja auto meni anti-stallille (moottorin sammumisen estotila) jostain syystä, Räikkönen harmitteli starttiaan.

Tästä alkoi hyvä nousu. Entisen tallikaverinsa Sebastian Vettelin ohittamisen jälkeen Räikkönen oli kiinni jo pistesijoissa, mutta suomalainen ei pystynyt estämään Racing Pointin Sergio Perezin ja AlphaTaurin Daniil Kvjatin ohi tulemista.

– Meillä oli aika hyvää vauhtia kisan alussa, mutta se ei riittänyt siihen, että olisin ollut ylempänä, Räikkönen totesi.

Vettel oli 13:s ja Leclerc 14:s italialaistiimin menetettyä täysin otteensa tämän kauden taistelussa. Ferrarien jättäminen taakse ei tehnyt sekään kisasta positiivista Räikköselle.

– Eipä oikeastaan, koska jos et pääse pisteille, siinä ei ole mitään positiivista. Jos olet 11:s tai viimeinen, sillä ei valitettavasti ole mitään väliä, Räikkönen tokaisi.

Lue myös:

    Uusimmat