Kimi Räikkönen edusti hiprakassa – ikimuistoinen tapaus laittoi järjestelyt uusiksi

Kansainvälisen autoliiton FIAn vuosittaista juhlagaalaa ei enää tarjoilla yleisölle suorana lähetyksenä. Espanjalaislehti Marcan mukaan ratkaisun taustalla on suomalaistähti Kimi Räikkösen takavuosien esiintyminen.

Marca kertoo, miten FIAn YouTube-kanavalla esitettävässä gaalassa on nykyään jopa tunnin lähetysviive, sillä vuonna 2018 F1-kuljettaja Kimi Räikkönen kohahdutti käytöksellään suorassa lähetyksessä.

Tuolloin vielä Ferrarilla ajanut Räikkönen haki mestaruustaistelun kolmannesta sijasta myönnetyn palkinnon estradilta silmin nähden hiprakassa. Suomalaiskuljettaja taputti itselleen saapuessaan lavalle ja hilpeän "jäämiehen" askel näytti hieman haparoivan. 

Huvittuneen reaktion ympäri maailmaa aiheuttanut esiintyminen ei ollut Marcan mukaan FIA-pomojen mieleen. Vaikka maailmalla Räikkösen lavavierailu kirvoitti lähinnä hyväntahtoista naureskelua, laitettiin suora lähetys pannaan, jotta vastaavilta tapauksilta vältytään. 

Tänä vuonna FIAn palkintogaala järjestettiin Azerbaidzanin Bakussa.

Lue myös:

    Uusimmat