26-vuotias Hanna Kommeri oli silminnähden onnellinen siitä, että hän oli vielä tässä vaiheessa Idols-kisaa mukana.
- Olen vaihe ja kisa kerrallaan keskittynyt ja koittanut nauttia joka hetkestä. Nyt on sitten edessä kovin koitos tähän mennessä, mutta hienolla fiiliksellä mennään eteenpäin, totesi Hanna rauhallisena.
Hanna pohti miten hän aikoi hurmata yleisön. Hän uskoi vahvasti, että nyt teot puhuvat puolestaan, eikä kikkailulla mennä eteenpäin.
- Ei mulla ole mitään sellaisia kikkoja, et siinä oli se kaksoislutzi ja nyt tehdään kolmoisvoltti. Toivon, että pystyn luomaan esitystilanteeseen jotain sellaista, mikä hurmaa yleisön. Aion laulaa niin hyvin kuin pystyn, hän tuumaili.
Hannan mukaan ryhmän jäsenet ovat kannustaneet toisiaan.
- Tässä on onneksi säilytetty hyvä yhteishenki. Ei me kilpailla toisamme vastaan, vaan itseämme. Siitähän tämä on kiinni, miten itse pystyy suoriutumaan, Hanna arvioi.
Vaikka kilpailijat ovat keskittyneet vahvasti omiin suorituksiinsa, on Hanna kuitenkin kuullut myös muiden kilpailijoiden esityksiä
- Kyllähän se kalpeaksi veti, kun kuuli oman ryhmän jäsenten laulavan, nainen jatkoi.
Kovasta vastuksesta huolimatta Hanna uskoi, että hänessä on todellista ainesta Idoliksi: - Tämä on pitkän ajan unelma.