Paikalla aika-ajon kolme nopeinta kuljettajaa Lewis Hamilton (LH), Kimi Räikkönen (KR) ja Felipe Massa (FM).
Kysymys: Lewis, minkälainen viikonloppu on ollut?
LH: Viikonlopun aikana tunteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Meillä oli Fujissa hieno viikonloppu. Saavuttuani tänne torstaina sain kuitenkin kuulla, että ajoani turva-autojakson aikana tutkitaan syystä tai toisesta. Olin lähes varma siitä, että saisin rangaistuksen. Tallin tuella pääsimme kuitenkin pälkähästä. Eilen ajaminen ei ollut helppoa, kun mielessä pyöri koko ajan, saanko pitää pisteeni. FIA teki kuitenkin illalla hyvän päätöksen. Aamulla emme vielä olleet näiden kahden miehen ja Fernandon vauhdissa. Ajoin täällä ensimmäistä kertaa, joten minulla oli vielä opeteltavaa. Tiesin että pienellä yrittämisellä voisin pystyä paalupaikkaan.
Kysymys: Lewis, Ferrareiden veikkailtiin olevan täällä vahvempia.
LH: Uskoin siihen, että pärjäisimme Ferrareille, vaikka täällä onkin muutama nopea mutka, jotka näyttävät sopivan heidän autolleen hyvin. Pidemmissä ajovedoissa heidän renkaansa ovat myös toimineet paremmin. Yhdellä kierroksella olemme yhtä nopeita tai jopa vähän nopeampia. Ennen aika-ajon kolmatta osiota emme tienneet, toimiiko kova vai pehmeä seos paremmin. Siksi ajoin ensimmäisen nopean kierroksen kovemmalla seoksella. Sen jälkeen päätimme ottaa riskin. Auto toimi viimeisellä nopealla kierroksella hyvin.
Kysymys: Lewis, ehdit lämmittämään renkaat hyvin viimeiselle kierrokselle.
LH: Yleensä olen saavuttanut paalupaikan aivan aika-ajon viimeisillä hetkillä. Nyt lähdin radalle hieman aikaisemmin, joten minulla oli aikaa valmistautua kierrokseen rauhassa.
