Kierrosennakko: Torstaina täysi kierros

Kuva: Lauri Ouvinen
Kuva: Lauri OuvinenMTV3
Julkaistu 18.05.2006 08:56

Torstaina pelataan täysi kierros Veikkausliigaa. Vielä pistemenetyksittä neljän kierroksen jälkeen olevat joukkueet Honka ja TamU koettavat tahoillaan jatkaa voittokulkuaan.

FC Honka matkaa FC Hakan vieraaksi Tehtaan kentälle. Kotijoukkueen kausi on alkanut vaisusti ja erityisesti valkeakoskelaisilta ovat olleet kateissa tehot. Viidessä pelissä kaksi maalia ja niillä on kertynyt pisteitä sentään viisi kappaletta. Edellisen ottelunsa Haka pelasi sunnuntaina Maarianhaminassa. Tuloksena oli 1-2-tappio.

- Keskikenttäpelimme ei toiminut lainkaan. Jouduimme pelaamaan pitkää palloa ja tulos oli nähtävillä. Joitain muutoksia on ryhmitykseen luvassa, Haka-luotsi Olli Huttunen huomauttaa.

Honka vastaavasti on voittanut kaikki neljä otteluaan ja sarjanousijan vire on erinomainen. Nousijoiden alkuhuuma kestää usein pitkälle kesään, mutta nyt espoolaiset joutuvat ensi kertaa todelliseen puntariin - riittävätkö rahkeet kokeneen Hakan kotiluolassa?

Haka saanee takaisin vahvuuteen Jani Kauppilan ja Mikko Innasen. Kumpikaan ei ole vielä täysien minuuttien kunnossa, mutta heidän pienempikin panos vahvistaisi heikosti pelannutta keskikenttää. Hongan pikkuvaivoja poteneet Janne Saarinen, Vesa Vasara ja Mika Helin sekä näillä näkymin myös Jaro-ottelussa loukkaantunut Jami Puustinen kykenevät kentälle, mutta Lasse Lagerblom ja Ilpo Verno ovat sivussa.

Haka ja Honka eivät ole aiemmin pääsarjatasolla kohdanneet. Viime kaudella joukkueet kohtasivat Suomen Cupissa ja tuon pelin Haka voitti Toni Lehtisen viimeistelemällä maalilla 1-0.

FC Inter - HJK

HJK avasi voittotilinsä viikko sitten kaatamalla KuPS:n 1-0. Nyt Keith Armstrongin suojatit koettavat avata pistetilin myös vieraskentällä, kun edessä on reissu Turkuun ja FC Interin vieraaksi. Klubin pulmana on ollut tehoton viimeistely, sillä se on hallinnut kaikkia kolmea liigapeliään. Antti Pohja ja Farid Ghazi näyttivät, että yhteistyö on mennyt parempaan suuntaa ja kärkiparilta voidaan odottaa lisäosumia jo torstaina Turussa.

- Uudet pelaajat pääsevät koko ajan paremmin mukaan ja se näkyy varmasti ajan myötä myös tehoissa. Olemme saaneet aikaan paljon hyviä maalipaikkoja ja olisi mieluisaa saada peliimme ne tehot jotka se ansaitsee, Armstrong linjaa.

Inter otti avauskierroksella voiton Lahdesta, mutta on sen jälkeen pelannut kolme ottelua voitotta. Edellisellä kierroksella sinimustat pelasivat 2-2-tasapelin TPS:n kanssa. Palloseura oli hallitseva osapuoli, joten Inter sai olla tyytyväinen pisteeseen.

- TPS-ottelu on analysoitu ja uskon, että pelaajat ovat ottaneet virheistä opikseen. Torstain ottelussa nähdään kentällä kovaa taisteleva Inter, joka napaa ottelusta kolme pistettä, Inter-luotsi Kari Virtanen toteaa luottavaisena.

Kotijoukkueen riveistä poissa on vain Mika Mäkitalo. HJK:lta puuttuu toppari Timo Marjamaa ja laituri Petri Oravainen.

Kohtaamiset viime kaudella

HJK - FC Inter 2 - 1

FC Inter - HJK 0 - 0

KuPS - TPS

KuPS on pelannut kolme ottelua. Saldo niistä on yksi maali ja kaksi sarjapistettä. Voittotili on avaamatta ja siten kentälle marssii torstaina todella nälkäinen ja sisuuntunut ryhmä. Edellisessä ottelussa HJK:ta vastaan Juha Malinen manaili Seth Abladen ja Berat Sadikin puolikuntoisuutta ja istutti ensin Sadikia penkillä. Torstaina hän palannee avaukseen. Uusi mies Harrison Nwanyanwu pääsi pelaamaan toisella puoliajalla, mutta ainakaan vielä ei nigerialaishyökkääjä esittänyt ihmeitä. Cupin ottelussa mies avasi kuitenkin jo maalitilinsä. Paljon puhuttu Medo oli Helsingissä vaisu. Kotikentällä kuitenkin koko ryhmältä voi odottaa parempaa esitystä.

KuPS ja TPS kohtasivat tämän kevään Liigacupissa, jolloin KuPS vei Turusta kolme pistettä voittolukemin 2-1. TPS-luotsi Kari Ukkonen otti tuosta pelistä opiksi.

- Teimme kaksi puolustusvirhettä ja KuPS rankaisi molemmista. Pientä hienosäätöä ja tarkkuutta tarvitaan lisää, jotta pääsisimme palaamaan Turkuun kolmen pisteen kanssa, Ukkonen toteaa.

Ukkosella on koko miehistä käytettävissä, kun taas Juha Malisella puuttuu rivistä vain polvivaivainen puolustaja Jussi Heikelä.

Kohtaamiset viime kaudella

KuPS - TPS 1-1

TPS - KuPS 3-1

IFK Mariehamn - FC Lahti

IFK Mariehamn aloitti kautensa tappiolla, mutta on Hongalle kärsityn 1-2-tappion jälkeen kerännyt kolmessa pelissä komean 7 pisteen saaliin. Edellisellä kierroksella ahvenanmaalaiset kaatoivat FC Hakan ja nousivat sarjassa jo 3. sijalle. FC Lahti sen sijaan on saanut kasaan vain neljän pisteen potin ja tuskastellut tehojen puutteesta.

FC Lahden hyökkäyksessä Rafael on jäänyt yksinäiseksi Mika Kottilan ja Jonne Kemppisen ollessa sivussa. Nyt Antti Muurisella on huolia myös puolustuspäässä.

- Marcio on sivussa varoitustilin täytyttyä, mutta alakertaan riittää myös muita mahdollisuuksia. Oman pelin vahvuuksien kautta me vieraskentälle lähdetään. Pitää olla hereillä alusta saakka, Muurinen painottaa.

- Kysymys on nyt siitä, että meidän pitää pysyä nöyrinä. Ottelu Lahtea vastaan tulee olemaan vaikea ja meidän on pystyttävä parhaimpaamme saadaksemme pisteitä. Jos pelaamme kuten viimeksi Hakaa vastaan, mahdollisuuksia on. Jos taas esiinnymme kuten esimerkiksi Honkaa vastaan, ei pisteitä kannata odotella, IFK-luotsi Pekka Lyyski toteaa.

Kohtaamiset viime kaudella

IFK Mariehamn - FC Lahti 2-0

FC Lahti - IFK Mariehamn 3-0

MyPa - FC KooTeePee

Hallitsevan mestarin kausi ei ole lähtenyt liikkeelle odotusten mukaisesti. Kahden tappion myötä sisuuntunut MyPa otti voiton edellisellä kierroksella FC Lahdesta maalein 2-0. Maali- ja pistetilin aukeaminen oli helpottavaa ja siten joukkue voi lähteä vapautuneemmin Kymenlaakson paikallistaistoon.

- Kyllähän nyt on varmasti helpompi lähteä otteluun voitto alla kuin jos olisi tappio. Voitto varmasti helpotti jokaista. Meillä on hyvä esitys alla viime viikolta. Toivottavasti saamme sellaisen sopivan raivon ja taklauspelin päälle. Lahtea vastaan pystyimme pelaamaan järkevästi ja toivottavasti pystymme KooTeePee:tä vastaan myös, MyPa-luotsi Ilkka Mäkelä toivoo.

Kotkassa kausi alkoi makealla voitolla HJK:sta ja jatkui kolme kierrosta ilman tappioita. Viime viikon torstaina tuli kuitenkin seinä eteen, kun mestarisuosikki TamU oli vahvempi maalein 1-0 Tampereen Ratinalla. Tilanteiden valossa kotkalaisten ei kuitenkaan tarvitse hävetä suoritustaan, sillä he saivat yhtä paljon tekopaikkoja kuin vastustaja.

- Vaikka Tampereella jäimmekin maaleitta erästä tämän hetken kovakuntoisinta joukkuetta Unitedia vastaan, näin pelissämme paljoltikin hyvää, ja pienellä onnella olisivat loppunumerotkin voineet olla toiset. Kuten todettu; tutut joukkueet vastakkain, ja sehän tuo otteluun aina oman lisävärinsä, KooTeePeen päävalmentaja Janne Hyppönen toteaa.

MyPan riveistä ovat varmuudella sivussa Eetu Muinonen, Iikka Juura, Niki Helenius sekä Saku Puhakainen. Toni Huttunen on aloittanut jo harjoittelun ja hakee tekee hiljalleen paluuta. Kotkalaisilta sivussa ovat Niko Ikävalko, Jussi Kinnaslampi, Liivo Leetma ja Gabor Szilagyi.

Kohtaamiset viime kaudella

KooTeePee - MyPa 2 - 2

MyPa - KooTeePee 2 - 1

VPS - TamU

Sarjanousija Vaasan Palloseura on kolmen pelin jälkeen voitoitta ja se tarvitsisi kipeästi täyttä pistepottia. Torstaina vierailulle saapuu kuitenkin liian iso pala purtavaksi, kun todella vakuuttavassa alkukesän iskussa oleva Tampere United saapuu Hietalahteen. VPS otti kauden avauspisteet IFK Mariehamnilta 2-2-tasapelillä ja ottelun sankari oli kärjessä kirmannut kaksi maalia sivaltanut toppari Tomas Nygård. Jani Uotinen ja Rami Louke ovat edelleen poissa, joten ei olisi ihme, jos kokenut puolustaja nähtäisiin taas toisessa päässä kenttää sentterinä.

- Meidän täytyy pystyä eliminoimaan TamU:n maalivaarallinen kärkipelaaja Ville Lehtinen. Vastustajan erikoistilanteet täytyy myös ottaa tarkasti. Torstaina emme lähde peruuttelemaan, vaan puolustamaan ja hyökkäämään koko joukkueella sekä pelaamaan täysillä, VPS:n käskijä Jari Pyykölä toteaa.

Ari Hjelm saa lähes kaikki miehensä mukaan Vaasan reissulle. Vain toppari Mathias Lindström lienee poissa kokoonpanosta. Epävarmoja tapauksia ovat korvatulehduspotilas Petri Heinänen ja pahasta allergiasta kärsivä Risto Ojanen. Aristides Pertot ja Vasile Marchis ovat jälleen pelikunnossa.

- Meillä on ollut ryhmässä viime aikoina pieniä loukkaantumisia, mutta ei mitään pahempaa. Tulemme Vaasaan vahvalla nipulla. Olemme analysoineet VPS:n - kuten muidenkin vastustajiemme - peliä. Keskitymme omaan pelaamiseemme, mutta pyrimme samalla laittamaan Vaasalle painetta ja iskemään sen tekemistä virheistä, Hjelm laskee.

Joukkueet kohtasivat kevään Liigacupissa ja tuon ottelun voitti United Ville Lehtisen osumalla 1-0.

Teksti: Pasi Heikkilä

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo