Keskusta voitti Viron parlamenttivaalit

Vastuksista huolimatta Savisaar uskoo pääseväsä pääministeriksi.

Edgar Savisaaren johtama keskustapuolue on saanut eniten ääniä Viron eilisessä parlamenttivaaleissa. Savisaaresta ei kuitenkaan mitä todennäköisemmin tule uutta pääministeriä, sillä oikeistolainen Isänmaaliitto, Reformipuolue ja Maltilliset ovat yhdessä saaneet niukan enemmistön eli 53 paikkaa 101-jäseniseen parlamenttiin.

Kun lähes kaikki äänet oli laskettu, keskustapuolue oli saanut 28 paikkaa, Isänmaaliitto 18, Maltilliset 18, kokoomuspuolue 7, Maakansanliitto 7 ja venäläistä vähemmistöä edustava Yhtynyt kansanpuolue 6 paikkaa.

Virolaisia eivät vaalit kiinnostaneet

Äänestysvilkkaus jäi vaaleissa varsin alhaiseksi, noin 55 prosenttiin, eli huomattavasti alle edellisten vaalien 69 prosentin. Tämän uskotaan johtuvan ihmisten kyllästymisestä politiikkaan.
Vaaleissa tavoitteli parlamenttipaikkoja yhteensä 12 puoluetta, joista viisi ei ylittänyt tarvittavaa 5 prosentin äänikynnystä. Kun vaalien viralliset tulokset on julkaistu 17. maaliskuuta, presidentti Lennart Meri antaa hallituksen muodostamistehtävät jollekin puoluejohtajalle.

Savisaar uskoo menestykseen

Viron parlamenttivaalien selvä voittaja Edgar Savisaar uskoo, että pääministerin paikka on hänen, vaikka tielle onkin esteitä kasautunut.
Kolmen oikeistopuolueen liittoutuma on saanut parlamenttiin ehdottaman enemmistön, eivätkä läheskään kaikki ole varmoja, että presidentti Meri antaa hallituksen muodostajan tehtävät Savisaarelle.

Joka tapauksessa Savisaar ilmoitti aloittavansa jo tänään neuvottelut Maakansan puolueen kanssa hallituksen muodostamisesta. -Vaalitulokset osoittavat, että keskustalla on niin vahva kannattajakunta, että sitä ei voida syrjäyttää pääministeriä valittaessa. Jos niin tehdään, murennetaan samalla koko eurooppalainen demokratian perinne, hän sanoi.
(STT-MTV3)


Lue myös:

    Uusimmat