Mercedes on uudistanut SL:ää, sillä nykymalli on ollut tuotannossa jo neljä vuotta. Paljoa ei autossa ole kuitenkaan tarvinnut muuttaa.
Tykkäsimme
- 9-portaisen automaattivaihteiston mukavuudesta
- SL 400 on mukava normaaliajossa ja sopivan urheilullinen tarvittaessa
- sivistyneesti käyvästä V6-moottorista
- mukavasta ja elegantista ajokokemuksesta
Emme tykänneet
- Mercedes-AMG SL 65 vähän dinosaurus
- ohjaus ei kannusta urheilulliseen ajamiseen
- vain kaksipaikkainen
Suomeen kevät 2016
Hinta alkaen 149 986 €
Uusi ja vakiovarusteena oleva AMG-styling maski tekee SL:stä jotenkin aggressiivisemman – vai pitäisikö sanoa sporttisemman – oloisen. Auton uudet linjat kuitenkin miellyttävät silmää. Ison roadsterin ulkomuodossa on nykyään varsin vähän yhtäläisyyksiä ensimmäiseen vuonna 1955 valmistuneeseen SL:ään, mutta kaikkien uusien versioiden on edelleen kannettava tuon mallin perimää.
60 vuoden jälkeen voisi ajatella, että automuoti on muuttunut niin paljon, ettei SL:n tapaiselle autolle olisi enää samanlaista kysyntää kuin ennen. Väärin. Eleganssi on ajatonta, ja sitä herraskainen SL tarjoaa roppakaupalla. Eivät SL:n myyntiluvut mitenkään huiman suuria ole, mutta ottajansa sille yhä on.
Katto laskeutuu automaattisesti napista painamalla ja kutistaa 485-litraisen tavaratilan 345-litraiseksi. Ohjaamossa kaikki on kuitenkin kohdallaan; käytännöllisyyttä ja mukavuutta arvostava tuntee olonsa heti kotoisaksi.
Teknisistä uudistuksista mielenkiintoisimpiin kuuluu lisävarusteena saatava Active Body Control -aktiivijousitus, joka hillitsee korin kallisteluja mutkiin ajettaessa. Aktiivialusta säätää iskunvaimennusta 50 millimetrin säätövaroilla niin, että kori pysyy mahdollisimman vaakasuorassa. S Coupesta tuttu järjestelmä kuulostaa ajonautintoa arvostavan korvaan vähän epäilyttävältä, mutta homma toimii yllättävän hyvin. Se parantaa oikeasti ajamisen iloa – ja etenkin SL:n asiakaskunnan keskuudessa. Iso roadster surffaa koeajolla Kalifornian mutkaisella rantatiellä yllättävän mukavasti ja elegantisti.




