Mainos

Kehotti ampumaan muslimeja naulapyssyllä – oikeus tuomitsi sakkoihin kerta kerralta törkeämmän vihapuheen toistuvasta viljelystä: "Ei nauti sananvapauden suojaa"

6:23
Valtio aloitti taannoin kampanjan vihapuhetta vastaan.

Siikalatvalaismies sai sakkorangaistuksen Oulun käräjäoikeudessa syyllistyttyään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Mies oli julkaissut blogissaan vuoden 2017 syyskuun ja viime vuoden tammikuun välissä kirjoituksia ja valokuvia, joissa uhattiin, solvattiin ja paneteltiin muslimeja, somaleja ja maahanmuuttajia.

Mies oli muun muassa ilmoittanut, että muslimeita tulisi ampua naulapyssyllä sekä somaleita tulisi pahoinpidellä ja sen jälkeen lähettää pois maasta. Väkivaltaan kehottamisen ja sen ihannoinnin lisäksi mies käytti kirjoitustensa kohteena olleista ihmisryhmistä myös monenlaisia alatyylisiä termejä.

Mies on aiemmin tullut tunnetuksi eräänlaisena internethahmona, mutta hänen blogillaan oli kuitenkin arvioiden mukaan vain kymmeniä seuraajia.

Vihapuheen kohteeksi joutuneelle tilanne voi olla hyvin tukala. Juttu jatkuu videon jälkeen.

7:33

Miehen kirjoitukset eivät nauttineet sananvapauden suojaa

Oikeus katsoi, etteivät miehen kirjoitukset edustaneet hyväksyttävää liioittelua tai provosointeja, eikä käräjäoikeuden mukaan käytettyjä ilmaisuja voinut pitää hyväksyttävinä myöskään asiayhteytensä vuoksi.

– Kirjoitusten julkaisutavasta ilmeten [miehen] on täytynyt ymmärtää, että hänen julkaisemat väitteet ovat olleet muslimeja, somaleja ja maahanmuuttajia uhkaavia, panettelevia ja solvaavia, oikeus toteaa.

Oikeuden mukaan lausumat loukkasivat ihmisarvoa ja olivat omiaan aiheuttamaan mainittuja ihmisryhmiä kohtaan halveksuntaa ja vihaa.

– Kyseessä on ollut niin sanottu kielletty vihapuhe, joka ei nauti sananvapauden suojaa.

Vuonna 1965 syntynyt mies tuomittiin kansanryhmää vastaan kiihottamisesta 50 päiväsakon rangaistukseen, mikä tämän tuloilla tarkoitti 750 euron seuraamusta.

Rangaistus ei ole lainvoimainen. 

Vihapuheen kitkemiseen etsitäänkin kiivaasti keinoja.

7:12

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja