Norja/Ruotsi/Tanska 2008. Ohjaus: Nils Gaup. Käsikirjoitus: Nils Gaup, Nils Isak Eira, Reidar Jönsson ja Pelone Wahl. Tuotanto: Tove Klöwik, Jörgen Storm Rosenberg, Jeanette Sundby. Kuvaus: Philip Ögaard. Leikkaus: Jan-Olof Svarvar. Pääosissa: Anni-Kristiina Juuso, Mikael Persbrandt, Peter Andersson, Asle Matthis Gaup, Mikkel Gaup, Nils Gaup, Björn Sundqvist, Mikael Nyqvist, Eirik Junge Eliassen, Ole Nicklas Huttorm. Kesto: 100 min.
Saamelainen kulttuuri uhkaa kuolla niin Suomessa kuin muissa pohjoismaissa. Saamen kielen murteet katoavat yksi kerrallaan puhujiensa mukana, eikä ketään oikein ole kiinnostanut saamelaisten historia, joka lukuisten muiden alkuperäiskansojen tapaan on sorrettujen surullista historiaa.
Tätä suurta aukkoa paikkaa nyt norjalaisen Nils Gaupin ohjaus Kautokeinon kapina, joka on kotimaassaan ollut vuoden katsotuin elokuva. Yhteispohjoismainen tuotanto kuvaa vuonna 1852 tapahtunutta rajua yhteenottoa kirkon ja saamelaiskyläläisten välillä Norjan lapissa. Pääosin saameksi puhutun draaman ansiot eivät kuitenkaan rajoitu pelkkään harvinaisen kulttuurin esittelyyn: se on lievässä epätasaisuudessaankin komeaa ja ajatuksia herättävää katsottavaa.
Poromies Matthis (Asle Matthis Gaup) tykkää kumota kuppia ja velkaantuu kauppias-kapakoitsija Ruthille, jota esittää Komisario Beckistä tuttu Mikael Persbrandt. Matthisin tomera vaimo Elen (Anni-Kristiina Juuso) panee hösseliksi kun ei enää saa perheelleen ruokatavaroita Ruthin kaupasta ja poroja ulosmitataan viinavelkoihin. Teräsnainen alkaa käännyttää kylän miehiä pois viinan pirun pauloista takaisin vastuullisen poronhoidon ja perheen pariin.
Myös juopoksi yltynyt Matthis kokee raitistavan kääntymyksen seudulla vierailevan Lars Levi Lestadiuksen (ruotsalaisdraamojen peruskasvo Mikael Nyqvist) palavan saarnan myötä, ja saamelaisyhteisö alkaa kukoistaa innostavien herätyskokousten voimasta. Tulonsa menettänyt Ruth kumppaneineen ei katsele Elenin toimia hyvällä vaan turvautuu kaupungista saapuneen korruptoituneen pastori Stockflethin (Björn Sundqvist) apuun. Tämä alkaakin voimakeinoin painostaa kyläläisiä takaisin valtionkirkon – ja viinanjuonnin – puoleen. Seuraa pitkä ja kiduttava hivutustaistelu keskellä ankaria luonnonoloja missä uhkaavat nälkä, kylmä ja poroja vaanivat sudet.
Vaarallisimmiksi susiksi osoittautuvat lampaan vaatteissa käyskentelevät valtion ja kirkon edustajat. Kautokeinon kapina kuvaa taktiikkaa, johon kapitalistivalloittajat ovat turvautuneet kautta aikojen jo Amerikan intiaanien, Uuden-Seelannin maorien ja Australian aboriginaalien kanssa: tehdään väki viinariippuvaiseksi ja holtin kadottua pakkolunastetaan eläimet ja mannut. Itse asiassa samanlainen meininki on valloillaan tämän päivän Siperiassa, missä kirkko kontrolloi ja ostaa kansan uskoa viinalla.
Pieni yksilö vastaan valtakoneisto, rehellisyys vastaan ahneus, henkilökohtainen usko vastaan pakkosyötetyt opit. Siinä muutamia törmäyskursseja, joita Gaupin ohjaus lähestyy mukaansatempaavan draaman keinoin. Olennaista osaa kohti hurmeista huipennusta jännittyvässä tarinassa näyttelevät henkeäsalpaavat lapinmaisemat, joiden lumisia rinteitä Philip Ögaardin kamera hyväilee.
Elokuvan kantavana voimana hiihtää valovoimainen nuori näyttelijä Anni-Kristiina Juuso (Käki). Käsivarren Lapista kotoisin oleva Juuso tekee Elenin roolissa yhtaikaa vahvan ja herkän suorituksen. Omantunnontarkka ja kuvia kumartelematon Elen oli ohjaajan isoisoisän äiti. Lähestulkoon myyttiseksi hahmoksi kohoavassa naissankarissa on voimaa enemmän kuin kylällisessä miehiä ja hänen äidinrakkaudessaan miltei eläimellistä raivoa.
Jos kaikki sivuosasuoritukset eivät aivan kohoakaan amatööritason yläpuolelle ja kerronta hetkittäin tuppaa löystymään, on Kautokeinon kapina yhtä kaikki näyttävä kokonaisuus, tunteeseen käyvä yhteisönkuvaus ja tärkeä kulttuuriteko, joka avaa ikkunan omintakeisen vähemmistökulttuurin unohdettuihin vaiheisiin.
Teksti: Tuuve Aro