Katie kokeili vetovarjoilua, naru katkesi – lähes tunnin leijailu päättyi katastrofiin: "Hän rukoili turvaan pääsemistä"

Nainen loukkaantui vetovarjo-onnettomuudessa – lantio ja leuka murtuivat 0:48

Katie joutui karmeaan onnettomuuteen, kun hänen vetovarjonsa veneeseen yhdistänyt köysi katkesi.

Täyttäessään 29 vuotta Katie Malone halusi tehdä jotakin erityistä. Amerikkalainen Malone oli lomalla Meksikossa ja päätti kokeilla vetovarjoa. Hauskana alkanut päivä kuitenkin päättyi kamalalla tavalla, kertoo CNN.

Vene veti Malonea perässään varjolla, kun Malone yllättäen havaitsi veneen jatkavan yhteen suuntaan samalla, kun hän itse leijaili toiseen.

Varjon ja veneen välinen köysi oli katkennut.

Liiteleminen kesti 45 minuuttia

Malone jäi leijailemaan ilmaan voimattomana. Onnekseen hän oli harrastanut laskuvarjohyppyä ja kykeni ohjaamaan nousuvarjoaan hieman.

Liiteleminen kesti 45 minuuttia. Hetken näytti sitä, että Malone osuisi rantaa reunustaviin taloihin. Ihmiset parvekkeilla huusivat.

– Hän rukoili turvaan pääsemistä koko ajan. Hän oli eniten huolissaan käsiensä ja jalkojensa murtamisesta, Malonen sisko kommentoi.

"Hän on onnekas, että on elossa"

Malone putosi lopulta läheiselle lentokentälle. Hän mursi rytäkässä lantionsa, leukansa ja neljä kylkiluuta. Hänen keuhkonsa puhkesi.

Malonen liito tallentui videolle, jonka myös perhe sai nähdä.

– Katsoessani sitä, minä vain kaaduin, Malonen äiti kuvailee järkytystään.

– Hän on onnekas, että on elossa, ja olemme tästä todella kiitollisia.

Perheelle on tarjottu mahdollisuutta nostaa syyte vetovarjofirmaa kohtaan.

Lue myös:

    Uusimmat