Käsittämätön sulaminen! Venäjän ankkuri tunaroi varman kultamitalin

Venäjän olympiakomitean joukkue oli vahvasti kiinni kultamitalissa viimeiselle ampumapaikalle asti miesten ampumahiihtoviestissä, mutta romahti lopulta kolmanneksi.

Eduard Latipov tuli viimeisellä ammuntapaikalle ylhäisessä yksinäisyydessä noin minuutin etumatkalla seuraaviin. Latipovin hermo petti täysin, ja ensimmäiset neljä laukausta sujahtivat pelteihin. Latipov sai kasattuaan itsensä ja osui seuraavat kolme laukausta, mutta viimeinen kuti painui myös ohi. Näin ollen venäläinen joutui kahdelle sakkokierrokselle.

Samaan aikaan Norjan Vetle Sjåstad Christiansen tykitti lippaalta kaikki laikat alas ja säntäsi kärjessä viimeiselle lenkille. Norja juhli viestikultaa lopulta selkeällä 27,4 sekunnin erolla seuraavaan. Ranskan Quentin Fillon Maillet pääsi lähtemään viimeiseltä ampumapaikalta toisena matkaan ja toi joukkueensa maaliin Norjan jälkeen.

Venäjän olympiajoukkueen Latipov kykeni pitämään joukkueen kolmantena ennen Saksaa, mutta maaliin saapui maansa myynyt urheilija, jota muut venäläiset tulivat lohduttamaan maaliviivan jälkeen.

Norjan kilpailu alkoi todella takkuisesti, kun joukkue oli kahden osuuden jälkeen jäänyt Venäjän olympiaurheilijoista jo minuutin ja 47 sekunnin päähän. Kolmannella osuudella Johannes Thingnes Bö kavensi eron 43 sekuntiin ja viimeinen osuus ratkaisi lopulta kullan Norjan hyväksi. 

Suomi sijoittui viestissä 17:nneksi. Jo avausosuudella Heikki Laitinen oli suurissa vaikeuksissa pystypaikalla, ja ohilaukauksia tuli peräti viisi kappaletta. Myös Tuomas Harjulan pystypaikka sujui surkeasti, ja ohilaukauksia syntyi niin ikään viisi kappaletta. Yhteensä Suomen joukkue kiersi neljä sakkokierrosta ja käytti 14 varapatruunaa. Eroa kärkeen kertyi yli seitsemän minuuttia.

Lue myös:

    Uusimmat