Karto ja Tapper vihdoin 49er kilpailuvoittoon

49-luokka
49-luokkaCopyright: Mediataju Oy 2001
Julkaistu 15.07.2002 17:00

Kovan luokan purjehtijakaksikko Petri Karto ja Risto Tapper voittivat ongelmallisen alkukauden jälkeen Maarianhaminassa käydyn 49er-luokan osakilpailun sunnuntaina.

Vahvana ennakkosuosikkina SM-rankingissa pidetty kaksikko epäonnistui täydellisesti kahdessa edellisessä kilpailussa, jossa he kaatoivat veneensä pariin otteeseen. Sunnuntain taktiset kuviot toivat voiton Thomas Johanssonin ja Jukka Piiraisen veneestä sekä kolmanneksi tulleesta, sarjan ulkopuolella purjehtineesta, ruotsalaisten Marcus Haasin ja Christoffer Haasin Avanza -veneestä.

Karton kipparoima Nissan-vene pääsi johtoon vasta viimeisellä osuudella valiten Johanssonin venekunnasta ja Haaseista poikkeavan rannan puoleisen reitin.

- Olimme maaliviivalla lähes yhtä aikaa ja Thomas yritti vielä ohi, mutta kun pääset purjehtimaan edellä, pystyt kontrolloimaan muita, Petri Karto kommentoi. Karto ja Tapper harmittelivat vielä edellisten kilpailuiden virheitä, jotka johtivat kaatumisiin.

- Harmittaa kyllä SM-pisteiden menetykset, mutta ollaan Riston kanssa purjehdittu vasta niin vähän aikaa, että haemme vielä kuvioita. Tavoitteena on ollut parantaa loppukautta kohti. Lähdemme maanantaina Saksaan harjoittelemaan, jonka jälkeen keskitytään EM-purjehdukseen, Karto kertoi.

Rannalta seuraavat olivat jo lähes varmoja, että voitto menisi ruotsiin, kunnes loistavana taktikkona tunnettu Karto purjehti veneensä muista kauemmaksi päästäkseen mahdollisimman lähelle rantaa. Tuuli oli voittajalle suosiollinen ja kolme venekuntaa tulivat rintarinnan maaliin Johanssonin ja Piiraisen ehtiessä vielä Haasien edelle.

Nissanin voitto tasoitti myös rankingia. Kärkikamppailussa ovat vahvimmin mukana tällä hetkellä Johanssonin ja Piiraisen venekunnan lisäksi Janne Uusi-Autin ja Casimir Johanssonin Vanajanlinna, Jan Thorströmin ja Matias Niemeläisen Roshier.com (Maarianhaminassa PAF.fi) sekä Karton ja Tapperin Nissan.

Seuraava SM-osakilpailu käydään neljän viikon kuluttua Vanajanlinnassa, sitä ennen kärkipään venekunnat suuntaavat matkan MM cupin osakilpailuihin ja EM-kilpailuihin. Kooste Maarianhaminan kilpailusta nähdään sunnuntaina 21.7. MTV3 -kanavalla.

(MTV3)