Karoliinan muistohetkessä liikututtiin kyyneliin - Katso kuvat tilaisuudesta

Lielahden kirkossa on vietetty menehtyneenä löytyneen Karoliina Kestin muistotilaisuutta. Paikalle kerääntyi satakunta henkilöä, joista suurin osa oli nuoria.

Tilaisuudessa puhui useita kirkon työntekijöitä. Puoli tuntia kestäneessä tilaisuudessa kuultiin musiikkia, rukouksia sekä otteita Raamatusta.

Monet kävivät sytyttämässä kynttilöitä Karoliinan muistoksi kirkon alttarille. Tunteikkaan tilaisuuden aikana kyyneleet valuivat usean muistohetkeen osallistuneen kasvoilla.

"Tieto Karoliinan kohtalosta raskas"

Harjun seurakunnan kirkkoherra Veli-Pekka Järvinen kertoo MTV3 Uutisille, että rukous- ja muistohetki haluttiin järjestää nopeasti.

- Muistohetken tarkoituksena on, että ihmiset voivat kokoontua yhteen ja tavata toisiaan. Se on tärkeätä, kertoo Järvinen.

Tieto Karoliinan kohtalosta oli myös kirkkoherralle raskas.

- Ensimmäinen tunne oli hyvin raskas. Toinen tunne oli eräänlainen ymmärrys, että parempi löytyneenä kuin aina kateissa. Meillä on sellaisistakin kokemusta ja se on vieläkin vaikeampaa.

Järvinen kertoo tunteneensa Karoliinan lähinnä ulkonäöltä, koska he liikkuivat samalla bussilinjalla. Moni kirkon nuorisotyöntekijä tunsi rippikoulussa isosenakin toimineen Karoliinan kuitenkin huomattavasti paremmin.

-Kaikilla meillä on eräänlainen yleistason suru ja monilla lisäksi henkilökohtainen suru, kiteyttää Järvinen.

Järvinen kertoo, että normaaliin päiväjärjestykseen on palattava, vaikka surutyö jatkuukin ja asia puhuttaa edelleen.

-Kriiseistä puhuttaessa on normaalin elämän, koulunkäynnin ja seurakuntatyön kuitenkin samaan aikaan jatkuttava.

Lue myös:

    Uusimmat