Karibialaisessa luksushotellissa kuoli kolme turistia – nyt kokemuksistaan kertoo samassa paikassa pahasti sairastunut pariskunta: "Halusin itkeä – jotain on tekeillä"

Nainen kertoo karmeista kokemuksistaan karibialaisessa luksushotellissa 0:26
Nainen kertoo karmeista kokemuksistaan karibialaisessa luksushotellissa.

Kolme yhdysvaltalaista turistia kuoli viikon sisällä Dominikaanisessa tasavallassa sijainneessa luksushotellissa. Tarkat kuolinsyyt ovat yhä selvittämättä.

Nyt samassa hotellissa viime vuonna majaillut coloradolainen pariskunta sanoo tulleensa sairaaksi vieraillessaan hotellissa, uutisoi CNN. 

He luulevat sairastuneensa ilmastoinnin kautta huoneeseen tulleen hyönteismyrkyn takia.

Kaylynn Knull, 29, ja hänen poikaystävänsä Tom Schwander, 33, haastoivat aiemmin tänä vuonna hotelli Grand Bahia Principe Hotel La Romanan omistajat oikeuteen syyttäen heitä sairastumisestaan kesäkuussa 2018.

Kun Knull kuuli marylandilaisen pariskunnan ja pennsylvanialaisen naisen kuolleen samaisessa hotellissa vain muutaman päivän päästä toisistaan, hän suuttui.

– Vereni kiehui. Halusin huutaa. Halusin itkeä. Jotain on tekeillä. Se mitä meille tapahtui voi liittyä siihen, mitä heille tapahtui, hän sanoo.

Kolme selittämätöntä kuolemaa viikon sisään 

Edward Holmes, 63, ja Cynthia Day, 49, löydettiin viime kuussa tiedottomassa tilassa hotellihuoneestaan.

Dominikaanisen tasavallan viranomaiset totesivat alustavassa ruumiinavauksessa selvinneen, että pari kärsi hengitysvajauksesta ja keuhkoödeemasta, joka johtui keuhkoissa olleesta ylimääräisestä nesteestä. Day kärsi myös aivoödeemästä.

Miranda Schaup-Werner, 41, menehtyi neljä päivää ennen Holmesia ja Dayta hotellihuoneeseensa. Hän ja hänen miehensä saapuivat hotellille samana päivänä.

Dominikaanisen tasavallan asianajajan mukaan Schaup-Werner kärsi sydänkohtauksesta, keuhkoödeemasta ja hengitysvaikeuksista.

Hotellista ei kommentoida Knullin ja Schwanderin allergisia oireita viitaten meneillä olevaan oikeudenkäyntiin.

Rentouttava loma muuttui painajaiseksi

Hierontaterapeutti Knullin ja ensihoitaja Schwanderin viime vuoden loman piti olla rentouttava irtiotto. He olivat olleet innoissaan rantalomastaan, mutta loma osoittautui kaikkea muuta kuin rentouttavaksi.

Kuudentena päivänä pariskunnan 13 päivää kestävällä lomalla, Knull heräsi pääkipuun. Hän luuli syyn olleen nestehukka ja joi aamiaisen yhteydessä tavallista enemmän. Se ei kuitenkaan auttanut.

Kun pariskunta palasi huoneeseensa, siellä oli erittäin pistävä haju. He luulivat hajun tulleen siivouksen yhteydessä, mutta heidän huonettaan ei oltu siivottu.

Hotellin vastaanotosta ei vastattu, vaikka Knull soitti useampaan otteeseen. Kun hotellin johtaja viimein tuli paikalle, pariskunta pyysi häntä selvittämään hajun lähteen.

Pariskunta sai vaihtaa huoneensa sviittiin, sillä hajun alkuperä ei selvinnyt. He viettivät sviitissä seuraavan yön, mutta Knullin olo paheni ja Schwander sairastui myös.

Molemmat kärsivät vatsakrampeista ja ripulista.

Lisäksi Knullin silmät vuotivat vettä jatkuvasti.

– Hikoilin niin paljon, että silmäni vuotivat, näköni sumeni ja minua alkoi huimata, Knull sanoi.

Hyönteismyrkkyä ilmastoinnin kautta?

Knull muisti nähneensä muutamaa päivää aiemmin huoltomiehen suihkuttamassa palmuihin hyönteismyrkkyä. Palmut peittivät ilmastointiyksiköt aivan heidän huoneensa ulkopuolella.

Pariskunta raivostui, kun heidän vointinsa paheni. Knull pyysi saada tietää, mitä hotellissa tapahtui.

– Pyysimme saada nähdä hotellin paperit, mutta he kieltäytyivät antamasta meille mitään.

Lopulta he päättivät lähteä kotiin suunniteltua aikaisemmin. Vatsakivuista kärsineen pariskunnan lento kotiin oli kivulias.

He viettivät seuraavat päivät kotonaan juoden vettä ja mehua, ja heidän olonsa alkoi hiljalleen helpottaa. Heidän lääkärinsä epäili pariskunnan altistuneen organofosfaatille.

Oikeusprosessi yhä kesken

Organofosfaatit ovat ihmisen kehittämiä kemikaaleja, joita esiintyy tyypillisesti torjunta-aineissa, kuten muurahais- ja rotanmyrkyissä.

Sille voi altistua hengittämällä tai syömällä sitä, mutta se voi myös imeytyä ihon läpi. Altistuminen voi aiheuttaa syljen lisääntymistä, silmien vuotamista, ripulia, pahoinvointia, hikoilua, sekavuutta ja muita oireita.

Knullin ja Schwanderin oikeusprosessi on edelleen kesken. Knull sanoo haluavansa tietää, mikä heidät sai sairastumaan auttaakseen selvittämään, mitä hotellissa viime viikolla menehtyneille tapahtui.  

Lue myös:

    Uusimmat