Kari Tapion poika rajussa onnettomuudessa

Edesmenneen laulajalegendan Joona-poika joutui isänpäivänä rajuun onnettomuuden kotikylällään Veikkolassa.

Joona Jalkanen oli palaamassa Helsingistä tunteikkaalta tatuointimatkalta, kun auto lähti käsissä vaarattomalta tuntuneessa tilanteessa. Joona oli käynyt aiemmin päivällä tatuoimassa isänsä nuoruudenkuvan oikeaan rintaansa ja ajatukset olivat edesmenneessä isässä. Kotitiellä Joonan auto lähti käsistä, kun auton renkaat ottivat tuntumaa asvaltilta tienreunushiekkaan.

– Tein korjausliikkeen, joka sai auton syöksymään vastakkaiselle kaistalle. Auto törmäsi kahteen lyhtypylvääseen, jotka menivät poikki. Löin rytäkässä pääni ja menin tajuttomaksi, Joona kertaa tapahtumia Viihdeuutisille.

Joona ajoi tilanteessa alinopeutta, mutta silti jälki oli törmäyksen jälkeen pahannäköistä. Onnettomuuspaikalle tuli kaksi ambulanssia, kaksi paloautoa ja poliisi.

– Onneksi alla oli hyvä auto, farmarimallinen Mercedes-Benz. Auto meni lunastukseen, kun palomiehet joutuivat hitsaamaan minut ulos autosta. Tulin tajuihini ambulanssissa ja päässä ollut vekki tikattiin jo siellä. Verta tuli paljon, Joona kertoo.

"Faija suojeli"

Isänsä managerina toiminut ja nykyisin veljensä managerina oleva Joona Jalkanen ei ehtinyt pelätä tilanteessa pahinta mahdollista vaihtoehtoa.

– Kaikki kävi nopeasti ja minulta meni taju saman tien. Kyllä sitä jälkikäteen ajattelin, että mitä siinä olisi voinut tapahtua. Kai faija oli suojelemassa, Joona pohtii.

Joonan olisi pitänyt olla illalla Veikkolassa pidetyssä kirkkokonsertissa. Poliisi otti yhteyttä miehen alaiseen, joka välitti tiedon onnettomuudesta Jani-veljelle.

– Kyllä se on ollut Janillekin paha tilanne vetää keikka sen tiedon jälkeen. Hänelle oli kerrottu, että olen Töölössä sairaalassa, ei muuta. Bändin muille jäsenille ja äidille onnettomuudesta kerrottiin vasta konsertin jälkeen.

– Haluan kiittää oman kotikyläni pelastustoimintaa. En tiedä, kuka on soittanut apua tilanteessa, mutta tosi suuret kiitokset avun saamisesta, Joona sanoo nöyränä.

Joona Jalkasen onnettomuudesta kertoi ensimmäisenä 7 päivää -lehti verkkosivuillaan.

(MTV3-ANN-MARI LEINONEN)

Lue myös:

    Uusimmat