Käräjäoikeus: Stasi-listat pysyvät salaisina

Suurlähettiläs Alpo Rusi vaati valtion salaisia Stasi- ja KGB-listoja julkisiksi, mutta Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä ne jäävät salaisiksi.

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt suurlähettiläs Alpo Rusin vaatimukset vanhojen Stasi- ja KGB-papereiden julkistamisesta. Rusin mukaan hän olisi tarvinnut asiakirjoja vahingonkorvausoikeudenkäynnissään valtiota vastaan, mutta käräjäoikeuden mukaan niillä ei ole jutussa merkitystä.

Suojelupoliisi (Supo) epäili Alpo Rusia törkeästä vakoilusta DDR:n hyväksi 1960- ja -70-luvun taitteessa. Esitutkinta aloitettiin 2002. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski ei syytettä nostanut. Rusi vaatii nyt 500 000 euron korvausta siitä, että hänen maineensa loattiin. Rusin mukaan suojelupoliisi ei osannut tulkita Stasin kortistoja oikein ja aloitti tutkinnan turhaan.

Valtion kanta on, että perusteet esitutkinnalle olivat olemassa.

Oikeudenkäynti alkoi valmisteluistunnolla helmikuussa ja Rusin puolesta esitettiin heti editiovaatimus. Editiovaatimus tarkoittaa sitä, että jutun toinen osapuoli pyytää toisen asiakirjoja esille. Rusi halusi tiedot julki, jotta selviäisi mitä muita epäilyjä Supolla on ollut.

Rusi vaati kaikkiaan neljää listaa. Gordievskin lista sisälsi tietoja KGB-kontakteista ja sen toimitti KGB-loikkari Oleg Gordievski suomalaisille 1980-luvulla. Tiitisen listalle länsitiedustelu oli hankkinut nimiä suomalaisista Stasi-kontakteista. Presidentti Martti Ahtisaaren erityisavustaja Raino Hassisen mukaan nimetyllä listalla oli myös Stasin kontakteja. Rosenholtz-aineisto taas perustuu Stasin kortistoihin.

Valtion ilmoituksen mukaan asiakirjoista muut ovat valtion hallussa paitsi Hassisen lista, jota ei ole olemassa.

Käräjäoikeus ei suostunut

Käräjäoikeus totesi päätöksessään muun muassa, että sillä, että jonkun toisen esimerkiksi niin sanotulla Tiitisen listalla mainitun henkilön osalta esitutkintaa ei ole tapahtunut, ei ole merkitystä tässä asiassa, kun esitutkinnan aloittamisen perusteet harkitaan kunkin henkilön osalta erikseen.

Käräjäoikeus viittasi myös salassapitopäätöksiin. Aikanaan valtioneuvosto julisti aineistoa salaiseksi 60 vuodeksi ja korkein hallinto-oikeus käsitteli MTV3:n uutisten asiakirjapyynnön Tiitisen listan osalta. KHO piti Tiitisen listan salassa, koska se liittyi suojelupoliisin tehtäviin ja olisi voinut vaarantaa Supon tiedonsaantia ulkomailta.

Käräjäoikeus totesi, että Rosenholtz- ja Gordievsky-aineistoa on pidettävä Tiitisen listaa vastaavana salassa pidettävänä aineistona.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat