Kansanedustaja raottaa taulukauppojen maailmaa

Kansanedustaja Bjarne Kallis (kd.) on rahoittanut viime vaalikampanjaansa myymällä 26 taulua. SDP:n Jutta Urpilainen on vihjannut Kalliksen olevan lähellä eduskunnan taulukuninkaan titteliä, mutta Kallis itse tyrmää väitteen.

26 taulua ei ole Kalliksen mukaan paljon - hänen tietojensa mukaan jotkut kansanedustajat ovat käyneet taulukauppaa paljon ahkerammin.

- Taulujen myyminen ei ole vaikeaa, tosin ei sitä helpoksikaan voi kutsua. Hirvittävän suuria taulumääriä ei pysty kukaan yksin myymään. Itse olen 99.9 prosenttisesti myynyt kaikki tauluni itse.

Kallis kertoo, että taulujen myyminen onnistuu yksin helpommin kuin muiden tuotteiden kauppaaminen. Vuonna -95 Kallis myi 20 000 omalla kuvallaan ja numerollaan kuvitettua kahvipaketteja, toisella kerralla kauppa kävi kalsareilla.

- Kahvipakettien myynti oli todella kova homma, eikä sitä pystynyt yksin tekemään. Kalsareiden myyntiin media vaikutti suotuisasti, joten niillä kampanjan rahoitus kävi jo helpommin. Näiden kampanjoiden tuotto oli kuitenkin suurin piirtein sama, mitä olen saanut nyt 26 taulun myynnistä. Taulujen myynti on muutenkin helpompaa - taulut eivät vanhene ja niille löytyy helpommin käyttöä.

Kahvi- ja kalsarikampanjoista Kallis kertoo saaneensa paljon mediajulkisuutta, joka markkinoi häntä välillisesti niin hyvässä kuin pahassa. Taulukaupoista ei hänen mukaansa tule muuta hyötyä kuin rahaa - kukaan ulkopuolinen kun ei tiedä, kenen tai minkä puolueen taulu seinällä roikkuu.

Ensin taulu, sitten ostaja

Kalliksen mukaan taulujen ostajat löytyvät puolueen jäsenistä ja puoluetta lähellä olevista yrityksistä, lähinnä perheyrityksistä.

- Itse olen myynyt pääasiassa paikallisen taiteilijan tauluja. Aiheen ja muun suhteen olen antanut taiteilijalle vapaat kädet. Ensin valitaan ja tilataan taulut, sitten vasta mietitään mahdollisia myyntikohteita. Taulujen taitelijaa kannattaa myös vaihdella - minulla on ollut jopa neljän taiteilijan tauluja kaupan.

Kallis kertoo, että taulujen myyntihinta ei määräydy koskaan kohteen mukaan.

- Taulujen hinnasta on sovittu taiteilijan kanssa etukäteen, ja hän on tehnyt tauluista sovitun kokoisen erän. Olen katsonut, mitä taiteilijan tauluista on maksettu galleriassa, ja siitä summasta olen ottanut 15-20 prosenttia pois. Se on ollut tuotteen myyntihinta. Taulun hinta ostajalle ei määräydy koskaan kohteen mukaan, se on kaikille sama. Hinnan pitää olla kilpailukykyinen.

Moni kansanedustaja on valinnut taulukaupat siksi, että se on tuottoisaa puuhaa. Sievoisen vaalirahan saamiseksi ei tarvitse myydä satoja kappaleita, vaan esimerkiksi Kalliksen myymät 26 taulua toivat mukavan kampanjarahan.

- Yhdestä taulusta jää itselleni keskimäärin noin 300 euroa. Viime kerralla taulujen bruttomyynti oli siis noin 13 000 euroa.

"Menee minne menee"

Aina kaikki taide ei kuitenkaan käy kaupaksi. Kallis kertoo, että hänellekin on jäänyt varastoihin joitain tauluja, jotka ovat lopulta päätyneet lapsille ja lapsenlapsille joululahjoiksi. Myymättä jääneet teokset eivät kuitenkaan verota kansanedustajan tienestejä.

- Tauluja jää joskus käteen, mutta loppujen lopuksi aika vähän. Niitä voi myös myydä seuraavissa kampanjoissa.

Kallis kertoo, että kovinkaan paljon taulun myyjä ei pysty vaikuttamaan siihen, minne ostaja taulun laittaa.

- Kyllä se niin on, että menee minne menee. Soitin kuitenkin yhden kunnan johtajalle ja kysyin, minne myymäni taulu on mennyt. Hän kertoi, että se oli annettu eräälle kaupunginjohtajalle 50-vuotislahjaksi. Lahjaksihan ne taitaa yleensäkin mennä.

Katso Outi Airolan juttu taulukaupoista (1.10.09)