Kansainvälinen tutkimus: Suomalaiset suhtautuvat Kreikka-velkaan jyrkimmin

Kansainvälisen verkkotutkimuslaitos Yougovin kyselytutkimuksen mukaan Euroopan maat ovat jakautuneet suhteessaan Kreikan lainaohjelman jatkolle.

Viikko sitten sunnuntaina pidetyn kansanäänestyksen jälkeen tehty kysely kertoo, että britit ja ranskalaiset suhtautuvat Kreikan ongelmiin myönteisemmin kuin Saksa ja pohjoismaat.

Velkojat tiukkoina

Ranskalaiset ja brittiläiset jakautuvat kysyttäessä, pitäisikö Kreikan lainoja leikata ja lainaehtoja neuvotella uudelleen. Sen sijaan saksalaisista 61 prosenttia ja suomalaisista jopa 74 prosenttia katsoo, että EU:n pitäisi pitää kiinni alkuperäisistä lainaehdoista.

Monissa kyselyn kohdissa Ranskassa ja Britanniassa Kreikan tilannetta ymmärretään paremmin kuin sen suurimmassa velkojamaassa Saksassa ja Suomessa.

Vain joka kolmas ranskalainen ja britti katsoo, että Kreikka on nykytilanteesta enemmän vastuussa kuin lainaehdot neuvotellut troikka eli EU, kansainvälinen valuuttarahasti IMF ja euroopan keskuspankki EKP.

Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa enemmistö vastaajista syyttää tilanteesta Kreikan entisiä ja nykyisiä päättäjiä.

Vaikka Iso-Britannia ja Ranska vaikuttavat muita EU-maita Kreikka-mielisemmiltä, ei se tarkoita, että he antaisivat ehdottoman tukensa Kreikan pääministeri Tsiprasin politiikalle ja vaatimuksille.

Kyselyn mukaan Iso-Britannia ja Ranska ovat kuitenkin sitä mieltä, että kovaa talouskuria voitaisi jatkaa Kreikassa. Leikkauspolitiikan kannattajien lippua kantaa kuitenkin Saksa, jossa kolme neljästä vastaajasta toivoo Kreikan menoleikkausten lisääntyvän. 

Saksa pehmenemässä

Kyselytutkimuksen mukaan on olemassa viitteitä siitä, että Saksan kova Kreikka-linja olisi säröilemässä. Kun vielä kuukausi sitten lähes 60 prosenttia saksalaisista toivoi Kreikan eroa eurosta, luku on laskenut nyt alle 50 prosentin.

Samaan aikaan ne, jotka haluavat Kreikan ehdottomasti pitävän nykyisen valuutan, ovat vahvistaneet asemiaan.

Lue myös:

    Uusimmat