Kännissä hypännyt Uhov joutumassa kilpailukieltoon

Ivan Uhov, kuva: EPA/LAURENT GILLIERON
Ivan Uhov, kuva: EPA/LAURENT GILLIERON
Julkaistu 09.09.2008 16:22(Päivitetty 09.09.2008 16:54)

Lausannen GP-kilpailuissa juopuneena esiintynyt korkeushyppääjä Ivan Uhov on saamassa vuoden pituisen kilpailukiellon Venäjän yleisurheiluliitolta.

- Kilpailemalla tuollaisessa kunnossa hän häpäisi kaikki Venäjän yleisurheilijat. Pyydän liittoamme sulkemaan hänet kilpailutoiminnasta vuoden ajaksi, Venäjän yleisurheiluliiton valmennusjohtaja Valentin Maslakov sanoi tiistaina.

Uhov oli viime viikon tiistaina Lausannessa niin huonossa hapessa, että hänet jouduttiin taluttamaan pois stadionilta epäonnistuneiden hyppy-yritysten jälkeen. 22-vuotiaan venäläishyppääjän managerin mukaan käytöksen taustalla olivat ongelmat yksityiselämässä.

- Ei voi kiistää, etteikö Ivan olisi ollut juovuksissa, mutta hän oli ottanut yhteen tyttöystävänsä kanssa ja oli sen lisäksi harmissaan siitä, ettei selvinnyt mukaan Pekingin olympialaisiin, Voronkov sanoi venäläismediassa.

- Ivan on luonnollisesti hyvin pahoillaan ja olemme jo korvanneet kisajärjestäjille kaikki kulut. Hän on vielä nuori ja tämä oli hyvä opetus hänelle. Vuoden kilpailukielto tuhoaisi hänen urheilu-uransa, Voronkov katsoi.

Venäjän yleisurheiluliiton johtokunta tekee lopullisen päätöksen Uhovin kohtalosta myöhemmin tässä kuussa.

(MTV3-Reuters)

Lue myös: Päihtynyt korkeushyppääjä huvitti Lausannessa (3.9.)

Katsojan kuvaama video Uhovin hyppy-yrityksestä (YouTube)

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu