Kangasalla entisessä betonitehtaassa paloi kolmatta kertaa – nuoret polttivat sohvaa tehdashallissa

AOP paloauto
All Over Press
Julkaistu 28.02.2020 18:46

MTV UUTISET–STT

Pirkanmaan Kangasalla on syttynyt tulipalo Pikon Betonin entisessä betonitehtaassa. Pelastuslaitos sai palosta hälytyksen hieman ennen kuutta perjantai-iltana.

Päivystävä palomestari Ville Vahala kertoo, että hätäilmoituksen mukaan tehtaassa oli ollut nuoria, jotka olivat sytyttäneet tehdashallissa sohvan palamaan.

Palava sohva ei kuitenkaan sytyttänyt muita asioita palamaan, ja se saatiin sammutettua. Muualla hallissa oli myös toinen alkupalo, joka sekin oli niin pieni, ettei rakennus alkanut palaa.

Pikon Betonin tehdas on sytytetty tuleen aiemminkin. Viime vuoden vapunaattona tehtaan sisällä sytytettiin nuotio, mutta palokunta sai sen aiheuttaman palonalun sammutettua nopeasti. Marraskuussa 2018 taas rakennuksen toinen pääty tuhoutui tulipalossa, joka poliisin mukaan oli myös sytytetty tahallaan.

Tuoreimmat aiheesta

Tulipalot