Mika Kallion taistelu riitti 13. sijaan ratamoottoripyörien MotoGP-luokan MM-sarjassa Englannissa. Kallio hävisi Silverstonessa kilpailun voittaneelle Espanjan Jorge Lorenzolle runsaat 43,5 sekuntia.
Kallio tuskaili harjoituksissa ja aika-ajossa Ducatinsa säätöjen kanssa. Sunnuntain kilpailussa pyörä kulki hieman toivotummalla tavalla.
- Kilpailukyky oli kisassa parempi kuin viikonlopun aikana, mutta ei lopputulos tietenkään ole sillä tasolla, jota pitäisi tavoitella. Muutimme jousitusta selvästi pehmeämmäksi. Muutokset paransivat pitoa, Kallio kertoi.
Kallio näytti taistelijan lahjojaan 20 kierroksen kilpailun viimeisellä neljänneksellä, kun hän peräjälkeen ohitti Hector Barberan sekä Alvaro Bautistan ja nousi 13:nneksi.
- Kisan edetessä kävin pari kertaa sijalla 11, mutta huippunopeuksissa en pärjännyt edellä meneville, Kallio manaili.
Hänen tallikaverinsa Aleix Espargaro oli kymmenes toista sekuntia Kallion edellä. MM-kokonaiskilpailussa Kallio nousi pykälän, 15:nneksi.
Lorenzon näytöstä
Ensimmäistä kertaa 24 vuoteen Silverstonessa ajettu Britannian gp oli MM-sarjaa johtavan Lorenzon näytöstä lähdöstä maaliin. Paalupaikalta matkaan ampaissut Yamaha-kuljettaja Lorenzo jätti toiseksi Hondalla kaasutellutta Italian Andrea Doviziosoa yli 6,7 sekuntia.
MotoGP:tä viime vuodet hallinneen Valentino Rossin loukkaantuminen edellisessä Italian koti-gp:ssä on avannut Lorenzolle tien keulapaikalle, eikä Lorenzo jättänyt tilaisuuttaan Silverstonessa käyttämättä.
Kisan kärjessä jännitettiin sijojen 2-5 kohtaloa. Satelliittitallin Hondalla ajanut Randy de Puniet lähti kisaan kakkosruudusta, mutta ranskalaisen kamppailu ei riittänyt palkintokorokkeelle kolmen joukkoon.
Viime vuonna Britannian gp:n Doningtonissa voittanut Dovizioso vakiinnutti kakkospaikkansa hyvissä ajoin, mutta Yhdysvaltain Ben Spies ohitti maanmiehensä Nicky Haydenin lopussa ja ehti ensimmäistä kertaa MotoGP:ssä kärkikolmikkoon.
Lorenzo johtaa MM-sarjaa 115 pisteellä, Doviziosolla on 78 pistettä ja Italian Dani Pedrosalla 73. Arviolta vielä neljä MM-kilpailua toipilaana menettävä Rossi on neljäntenä 61 pisteellä.
Ajo Motorsport voittoisana
Ajo Motorsportin tallipäälliköllä Aki Ajolla oli sunnuntaina syytä tyytyväisyyteen, kun Espanjan Marc Marquez ajoi ykköseksi 125-kuutioisissa. Suomalaistallin saksalainen kuski Sandro Cortese nosti sijoitustaan läpi kilpailun ylittäen maalilinjan lopulta sijalla 6.
- Marc ajoi jälleen todella hienon kilpailun. Tietenkin on hieno tunne, kun saavutamme kärkisijoja, mutta kokonaisuuden kannalta tasainen työ ja hyvät, tasaiset pisteet ovat kaikkein tärkeimpiä. Kausi on vielä pitkä, joten jalat on pidettävä tiukasti maassa. Sandron viikonloppu oli hieman vaikeampi, mutta parannus tänään oli todella suuri, ja Assenin viimekauden paalupaikkamies tekikin tänään kilpailussa hienon nousun, Ajo sanoi.
Ranskan Jules Cluzel voitti Moto2-luokan.
Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan kauden 5/18 kilpailu, Britannian gp:
MotoGP:
1) Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha 41.34,083
2) Andrea Dovizioso Italia, Honda -6,743
3) Ben Spies USA, Yamaha -7,097
4) Nicky Hayden USA, Ducati -7,314
5) Casey Stoner USA, Ducati -7,494
...
10) Aleix Espargaro Espanja, Ducati (Mika Kallion tallikaveri) -42,394
13) Mika Kallio Suomi, Ducati -43,580.
Pistetilanne:
1) Lorenzo 115
2) Dovizioso 78
3) Pedrosa 73
4) Valentino Rossi Italia, Yamaha 61
5) Hayden 52
...
13) Espargaro 22
15) Kallio 15.
Moto2-luokka:
1) Jules Cluzel Ranska, Suter 39.19,472
2) Thomas Lüthi Sveitsi, Moriwaki jäljessä 0,057 sekuntia
3) Julian Simon Espanja, Suter -0,322
4) Scott Redding Britannia, Suter -0,520
5) Alex Debon Espanja, Ajo Motorsport-FTR -5,271.
Pistetilanne:
1) Toni Elias Espanja, Moriwaki 80
2) Shoya Tomizawa Japani, Suter 65
3) Thomas Lüthi Sveitsi, Moriwaki 58
4) Simon 51
5) Simone Corsi Italia, Motobi 51
...
9) Debon 37.
(MTV3-STT)