Kalle Pinomäki, 26, on tehnyt sopimuksen rallin junioreiden mestaruussarjan ajamisesta uudella Renault Clio R3 –autolla. Ajokki tulee Renault'n "tehdastallilta" Clio Junior Teamilta, ja Pinomäen tallitoverina kaasuttelee viime vuoden junioreiden maailmanmestari Ruotsin Patrik Sandell.
- Tämä on mahtava tilaisuus. Auto on aivan uusi malli, ja kun tiimin taustalla vaikuttaa Renault'n kilpaosasto, lähtökohdat ovat aivan loistavat, Pinomäki sanoi kotisivuillaan.
Viime vuonna Pinomäki kilpaili junioreiden MM-sarjassa omalla pienen N-ryhmän Renault-autollaan.
Juniorien uusi mestaruuskausi käynnistyy Norjan osakilpailulla helmikuussa. Sarjaan kuuluvat myös Portugalin, Sardinian, Suomen, Saksan, Katalonian ja Korsikan rallit.
- Tavoitteena on mitali, Pinomäki myöntää.
- Nyt on mahdollisuus keskittyä vain ajamiseen, ja testata ja kehittää autoa. Siksi kokemuksen saamisen lisäksi keskitytään nyt myös jo tuloksiin. Tallikaveri on maailmanmestarina mitä parhain vauhtimittari. Onneksi aluksi on talviralli, sitten soraralleja ja vasta lopuksi asvalttirallit. Se vähän helpottaa tilannetta uuden auton kanssa, Pinomäki korostaa.
Renault Clio R3 on täysin uusi kilpa-automalli. Etuvetoisen auton 2-litraisen moottorin teho on 230 hevosvoimaa, ja mm. vaihteisto ja alusta ovat kilpakäyttöä varten rakennettuja.
Pinomäki voitti 2005 rallin junioreiden Suomen mestaruuden, ja suoritti MM-sarjadebyyttinsä viime vuonna. Hän kuuluu kansallisen autourheilun keskusliiton AKK-Motorsportin rallivalmennusryhmään, jota vetää kaksinkertainen maailmanmestari Risto Mannisenmäki. Pinomäen uutena kartanlukijana toimii Tuomo Nikkola.
(MTV3)