Kalifornian maastopalot uhkaavat jälleen tuhansia koteja

Kaliforniassa Yhdysvalloissa maastopalot uhkaavat jälleen tuhansia koteja.

Yosemiten luonnonsuojelualueen lähellä nopeasti liikkuva tuli on vaarassa levitä alueille, joissa sijaitsee yhteensä noin 2 000 kotia.

Perjantaina alkunsa saanut palo on viranomaisten mukaan jo ehtinyt tuhota kahdeksan taloa ja 18 000 hehtaaria maastoa. Lisäksi varastoja ja ulkorakennuksia on palanut.

Kukaan ei ole tiettävästi loukkaantunut. Alue on harvaanasuttua maaseutua.

Viranomaisten mukaan palo sai alkunsa kipinästä, joka lähti maalitauluihin ampuneen ihmisen aseesta.

Paloa sammuttaa noin 2 000 palomiestä, jotka ovat saaneet haltuunsa 16 prosenttia palopinta-alasta.

Metsäpalot ovat piinanneet Kaliforniaa. Kesän aikana osavaltiossa on ollut yli tuhat paloa. Viime lokakuussa palot tuhosivat Kaliforniassa 2 000 asuntoa. Surmansa sai kahdeksan ihmistä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat