Kalan tarkka pyyntiaika ja -paikka kuluttajalle ensi vuoden alussa

Maa- ja metsätalousministeriö suunnittelee parhaillaan elintarvikelain muuttamista. Lainmuutoksen jälkeen viranomaisten olisi helpompi selvittää, mistä kaupan tiskillä oleva kala on pyydetty ja milloin. Tieto kulkisi kauppiaan kautta myös kuluttajan tietoon entistä sujuvammin.

Uuden lain on määrä tulla voimaan ensi vuoden alussa.

Elintarviketurvallisuusjohtaja Veli-Mikko Niemi Maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo, että uuden lain myötä kalan tuoreus pystytään määrittämään tarkasti.

- Nyt olisi tarkoitus muuttaa elintarvikelaki niin, että elintarvikevalvojat saisivat oikeuden valvoa tukuissa ja kaupoissa asiakirjoja, joista käy ilmi kalan pyyntiaika ja alue. Lain muutoksen jälkeen kalan tuoreuden ja alkuperän valvonta varmentuisi huomattavasti, vakuuttaa Niemi.

Hänen mukaansa kalan pyyntiä koskeva laki on tällä hetkellä byrokraattinen.

- Elintarvikevalvojilla ei sen mukaan ole mahdollisuutta saada käsiinsä kalakantojen seurantaan liittyviä asiakirjoja. Tällä hetkellä kalakantojen seurantaa määrittää EU:n kalastuspolitiikkalaki, jolloin tiedot pyynnistä kulkeutuvat ainoastaan TE-keskusten tarkastajille kalasatamissa, kertoo Niemi.

Niemen mukaan käytäntöjen selkeyttäminen etenkin tukkukaupoissa on tärkeää. Koska käytäntö asiakirjojen suhteen on tällä hetkellä kirjavaa, jotkut kauppiaat saavat kalan pyyntiajat, toiset eivät. Jatkossa kauppiaatkin saavat asiakirjat käsiinsä.

Elintarvikevalvojien työmäärä kasvaa

Kaupungin eläinlääkäri Riikka Åberg sanoo elintarvikevalvojien vastustaneen elintarvikelain muuttamista.

- Se lisää elintarvikevalvojien työtä huomattavasti. Merkintöjen pitäisi jo nykyään olla kaupoissa, mutta valvontaviranomainen puuttuu. Nyt vain valvontaviranomainen tulee kirjatuksi lakiin, selvittää Åberg.

Tulevaisuudessa tarkastus tulee viemään myös aiempaa enemmän aikaa.

- Varmasti joudumme myös lisäkouluttamaan elintarviketarkastajia tehtäviinsä. Uudessa asetuksessa asiakirjoissa tulee ilmetä myös kalan pyyntialueet ja lajinimet, joten tehtäväkenttämme laajenee, valittelee Åberg.

Katso Tarja Hakulisen juttu (Seitsemän uutiset 31.8.2009)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat