Muutoskohteena on pariskunnan juuri hankkiman asunnon kaksikerroksinen olohuone. Muutoksen suunnitteli Milla Alftan.
Asunto on ihanan valoisa ja avara, mutta ennen kaikkea asukkaat haluavat kodista viihtyisän ja tunnelmallisen. He eivät pidä kirkkaasta yleisvalosta, vaan olohuoneeseen halutaan hämyisämpää fiilistä ja pienillä tunnelmavaloilla sitä tullaankin varmasti saamaan mukavasti aikaiseksi.
Molemmat asukkaat tekevät töitä luovalla alalla, joten myös sisustuksessa saisi olla persoonallista otetta. He eivät myöskään pelkää voimakkaita värejä, joten niitäkin tullaan kyllä käyttämään.
Yläkertaan tulee miehen työhuone, jossa tapahtuu pienimuotoista äänitystyötä, joten se tila pitäisi tarvittaessa saada erotettua olohuonetilasta. Olohuoneessa taas oleskelun lisäksi myös ruokaillaan ja tänne tullaankin hankkimaan uusi ruokapöytä ja tuolit ja mahdollisesti myös muita uusia kalusteita. Osittain tietysti tullaan käyttämään myös vanhoja kalusteita.
Lähes kaikki tekstiilit uusitaan, kuten myös seinä- ja lattiapinnat. Myös yksi asukkaiden jo jonkun aikaa haaveissa ollut elementti, eli hormiton takka tänne tullaan hankkimaan. Ja se jos mikä tulee luomaan sitä kaivattua tunnelmaa.
Käpylän upeaan ja persoonalliseen kotiin on päästy asettumaan pitkän remonttiurakan päätteeksi. Asukkaat ovat oikein tyytyväisiä sillä kodista tuli viihtyisä ja heidän itsensä näköinen. He tuumasivatkin, että nyt kotona tullaan viettämään entistä enemmän aikaa.
Vanhoista kalusteista uuteen kotiin tuotiin ainoastaan sohva, sohvapöydän yläpuolella oleva paperivalaisin, lehmäntalja sekä näyttävä Buddha-taulu, jonka ympärille koko sisustussuunnitelmaa lähdettiin rakentamaan.
Asunto on ihanan avara ja valoisa ja tietysti se haluttiin pitääkin sellaisena. Tummalla lattialla saatiin kuitenkin ryhtiä koko tilaan. Lattia on kotimainen Timberwisen puulattia, joka tuo lämmintä arvokkuutta ja sen vaaleampi eläväinen pinta takaa sen, ettei tilasta tullut kuitenkaan liian synkkää.
Yhteen seinään laitettiin erikoinen ja näyttävä, vähän tummempi tapetti luomaan myös vaaleudelle kontrastia. Sen pinnassa on upea heijastava kiilto, joten se ei tunnu kuitenkaan liian tummalta. Tätä ruosteen sävyä löytyy myös muualta asunnosta. Tässäkin inspiraatio lähti liikkeelle tästä Buddha-taulusta. Sieltä löytyy nimittäin kivoja ruosteen vivahteita ja siitä synty idea käyttää sitä sisustuksessa.
Takka kuin elävä taulu
Ensimmäisiä löytöjä oli tyylikäs ruosteenvärinen hormiton design-takka. Se on kuin elävä taulu ja luo upeasti sitä asukkaiden kaipaamaa tunnelmaa. Hormiton takka on loistava vaihtoehto asuntoon, missä ei ole hormia, koska takka toimii biopolttoaineella.
Huoneeseen haluttiin luoda rauhallinen, mutta lämpöinen värimaailma, minkä vuoksi seinät maalattiin harmahtavalla beigellä. Se luo ehdottomasti enemmän tunnelmaa kuin alkuperäinen valkoinen väri seinissä. Tehostevärit sisustukseen löydettiin jälleen Buddhasta. Taulun pariksi valittiin sisustuksen toinen iloinen väripilkku, eli isännän ihka oma nojatuoli.
Mikäs on sen mukavampaa, kuin rentoutua työpäivän päätteeksi pirteän oranssissa nojatuolissa, jossa voi vaikka keinuttaa itsensä päiväunille. Nojatuoli on nimittäin keinutuoli ja rahi tuo vielä lisää mukavuutta. Pieni hylly nojatuolin vieressä toimii oivana aputasona vaikka juomalasille.
Myös ruokailu tapahtuu olohuoneessa. Ruokapöytäryhmä on aitoa suomalaista käsityötä ja se on upea raikastus tähän muuhun värimaailmaan. Pöydän kaunis viilutettu pinta tuo linjakkaaseen muotokieleen viimeistellyn säväyksen ja upea, myös kotimainen Octo-kattovalaisin kruunaa pöydän komeudellaan.
Valaisimilla hämyistä tunnelmaa
Tv-kaluste sopii tyyliltään erinomaisesti ruokaryhmän kanssa ja sen kaunis tumma sävy tulee hienosti esiin vaaleasta seinästä. Se on vähän persoonallisempi ratkaisu tv:n esillepanoon sisustuksessa. Näin tv:kin istuu sulavasti muuhun ympäristöön.
Valaisimilla haluttiin saada tarvittaessa mukavan hämyistä tunnelmaa aikaiseksi. Kirkkaampia kattolamppuja käytetään lähinnä siivotessa, mutta muuten lähtökohtana oli luoda valoilla sydämellinen ja lämminhenkinen tunnelma. Nämä seinävalaisimet ja näyttävä lattiavalaisin on myös kotimaista työtä ne valaisevat upeasti erikoista tapettia ja tuovat sen kauniin metallisen kiillon hienosti esiin.
Buddhan alla oleva näyttävä senkki erottuu hyvin muista suoralinjaisemmista kalusteista. Sen haluttiinkin olevan ihan omanlaisensa yksilö. Myös ruosteinen koristelevy sen pinnassa sitoo kalusteen hauskasti esim. sen läheisyydessä olevaan takkaan ja tapettiseinään. Senkin päällä oleva valaisin on myös upea yksityiskohta.
Siro pieni sohvapöytä sopii kivasti sohvan edustalle ja isompaa pöytää ei kaivattukaan, kun pienet tummat apupöydät toimivat kätevästi laskutilana tarvittaessa esimerkiksi läppärille tai vaikka viinilasille. Pehmeä matto taas sitoutuu sohvan väritykseen tuoden tähän muhkean pehmeään oleskelunurkkaukseen entistä enemmän rentoa tuntua.
Verhoilla tuotiin persoonallista ilmettä sisustukseen ja koska asukkaat eivät oikein ole verhoihmisiä, eivät ihan perinteiset verhot olisikaan tulleet kysymykseen. Nahkapunosverhot jätettiin vähän ylipitkiksi, jolla saatiin rentoa ilmettä aikaan.
Yläkerrassa on miehen työhuone, jossa tapahtuu myös äänitystoimintaa. Tarvittaessa hän saa eristettyä työtilan muusta tilasta vetämällä paksut verhot huoneiden välille. Verhoissa oleva metallinhohtoinen lanka luo viimeisen silauksen verhojen tummaan pintaan, sointuen erinomaisesti tapetin sävyihin, ja ne tuovat muutenkin kontrastia vaaleisiin seiniin.
Tyynyillä ja torkkupeitteillä tuotiin vielä kaunista oranssia ja keltaista tehosteeksi sisustukseen ja ne toimivat oivana parina pirteälle nojatuolille ja taululle. Täällä on mukava nauttia lämpöisestä tunnelmasta, kun ulkona pauhaavat syysmyrskyt!