Kakkossija huojensi mäkimiesten oloa

Harri Olli (Kuva: EPA/Kay Nietfeld)
Harri Olli (Kuva: EPA/Kay Nietfeld)
Julkaistu 07.03.2009 20:00(Päivitetty 07.03.2009 20:11)

Suomen mäkimiehet venyivät hienosti toiseksi maailmancupin Salpausselän joukkuekilpailussa lauantaina.

Suomalaisnelikon tasaisin ja tasokkain oli Harri Olli. Hän ponnisti HS130-hyppyristä 128 ja 127 metriä ja oli innoissaan, että onnistui kotiyleisön edessä.

- Mulla taisi tulla sitä puristusta joskus aikaisemmin, Olli hymyili.

Joukkueen ankkuri Matti Hautamäki säesti 125,5 metrin ja 122 metrin hypyillä. Aamulla hypättyyn harjoitukseen verrattuna metrejä tuli rutkasti lisää.

- Ihmeellisesti sitä saa kaivettua joukkuemäkeen toisenlaisen tekemisen, Hautamäki ihmetteli ja kertoi katsoneensa aamun harjoitusten ja illan kisan välillä omia hyppyjään videolta.

Lahden Hiihtoseuran miehet Ville Larinto ja Kalle Keituri jännittivät kotikisaansa enemmän kuin ounasvaaralainen Olli ja puijolainen Hautamäki. Keiturin ensimmäinen hyppy (113,5 metriä) ja Larinnon toinen (115,5) menivät jännittämisen piikkiin.

- Toisella piti näyttää kotiyleisölle, mihin pystyy. Näin paljon minua ei ole jännittänyt tällä kaudella, Larinto kertasi. Hän aloitti kisan 124,5-metrisellä.

Keituri asuu nykyään Saksassa, ja murehti jääneensä "ihan törkeesti" omasta tasostaan ensimmäisellä hypyllä. Toinen oli sitten jo perusrento, omanlainen hyppy, joka tuotti 123 metrin siivun.

Keiturin mukaan äänekäs lahtelaisyleisökään ei pystynyt ihan samaan kuin hänen Saksan kotimaisemiensa Oberstdorfin mäkikatsomo. Hän on kisannut siellä tällä kaudella mäkiviikolla ja maailmancupin lentomäessä.

- Lahtelainen yleisö jäi kakkoseksi möykässä, Keituri arvioi.

Suomi on pärjännyt kotimaassa kisatuissa maailmancupin joukkuemäissä mainiosti. Marraskuussa Kuusamossa tuli voitto, Lahdessa kakkossija.

Lue myös:
Harri Olli häikäisi joukkuemäessä - Itävalta voitti
Väätäinen: Pojat eivät jääneet lietelammikkoon rypemään

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit