Jyväskylän Killerin raviradalla on tavallista kovempi vilske. Ravintolaa kiertää pitkä jono, sillä 500 ensimmäistä synttärivierasta saa tänään kakkukahvit. Eikä mitkä tahansa kakkukahvit, vaan ravikuningas Vieskerin 30-vuotisjuhlakahvit.
– Viesker on Viesker! Oli hienoa saada hoitaa näin hienoa hevosta, tuskin koskaan tulee kohdalle enää toista tällaista tilaisuutta, kertoo Vieskerin pitkäaikainen hoitaja Eliisa Yrjänheikki.
Hän liikkuu näyttelytilassa katsellen Viesker-kirjoja, palkintopokaaleja, valokuvia, palkintoloimia ja kakkua, joka on Vieskerin toiveiden mukaan tehty. Siinä on ruisleipää, porkkanaa ja omenasiivuja.
– Se on Vieskerin herkkua, onpa kiva että sellainen on tuotu lahjapöytään! kiittelee omistaja Kari Ahokas.
Radoilta yli miljoona euroa
Viesker on Suomen kaikkien aikojen menestynein suomenhevosravuri. Se on viisinkertainen ravikuningas ja juossut radoilta yli miljoona euroa rahaa.
Sillä on liki 1500 jälkeläistä, jotka nekin ovat menestyneet hyvin. Mikä on Vieskerin salaisuus? Puhutaan juoksupäästä, mutta mitä se tarkoittaa?
– Sillä oli kultainen juoksupää, se ei tehnyt mitään ylimääräistä. Ääretön lähtönopeus, se kiihdytti nopeasti ja jätti välittömästi vauhdin pois. Monesta startista jäi energiaa vielä seuraaviin kisoihin, kertoo omistaja Kari Ahokas.
Arvonsa tunteva herra
Viesker liikkuu juhlavieraiden joukossa kuin nuoret oriit. Käsittämättömän nuoren oloinen kylmäverinen täytti 30 vuotta jo juhannuksen alla, mutta juhlia vietetään nyt tutulla Killerin raviradalla juhlaravien merkeissä.
Viesker pyörähtelee Ahokkaan ohjissa uteliaasti ja tuijottaa väliin radalle. Omanarvontunto on silmiinpistävä.
– Se on hyvin arvonsa tunteva. Sen näki kilpailu-urallakin - jos se jäi toiseksi, sen ei ollut hyvä olla, kertoo Ahokas.
Myös hoitaja Eliisa Yrjänheikki todistaa tavallista suuremmasta kilpailuvietistä.
– Se ei ymmärtänyt ollenkaan sitä, että voi myös hävitä. Se halusi voittaa ja teki kaikkensa sen eteen.
Hoitajan piti opetella ruotsia hevosen takia
Vieskerin pitkäaikainen hoitaja on hyvin ylpeä hoidokistaan.
– Ennen nousukautta se oli aika villi ja vaativa hoidettava, etenkin piti varoa muita oreja, joita se ei voinut sietää, muistelee Eliisa.
Hän reissasi Vieskerin mukana raveja ympäri Pohjoismaita.
– Kiertelimme raveja Ruotsissa ja Norjassa. Se oli rauhallinen matkustaja, joka tykkäsi liikkua eri paikoissa. Kun se pääsi uuteen paikkaan, se tutki tilannetta uteliaana ja oli halukas heti kisaamaan, kertoo Yrjänheikki.
Hän muistelee joutuneensa opettelemaan ruotsin kieltäkin Vieskerin vuoksi, joka halusi jaloitella rauhassa aina ennen kisaa. Koska kilpahevosille ei ollut Ruotsissa jaloittelutarhoja, hoitajat yrittivät lainata sellaista.
– Muistan vieläkin sen, että får jag låna håket, nauraa Yrjänheikki.
Raskas päivä edessä
Viesker liikuskelee kotipihassaan vielä vapaasti omassa tarhassaan. Pitkät lenkit ovat jo jääneet, mutta olemukseltaan ikämies on nuorekas.
– Ei Vieskerillä mitään suuria vaivoja ole, mahakin toimii hyvin, mutta kyllähän ikä jo näkyy, kuvailee Ahokas.
Hän ei uskalla edes ajatella sitä päivää, kun Viesker lähtee tuonpuoleisiin.
– Se on raskas päivä, raskas päivä, huokaa Ahokas.
Onneksi se ei ole vielä käsillä.
– Toivotaan että vuosia on paljon vielä jäljellä. Se on pieneen punaiseen tupaan antanut niin paljon, että se saa varmasti elää niin kauan kuin sen on hyvä olla, sanoo Ahokas.
