Huonekalutilauksen tehnyt nainen joutui kohtaamaan kolmen viikon ajanjaksolla lukuisia vastoinkäymisiä, eikä hänellä vieläkään ole uutta sohvaa.
Elokuun 28. päivä ruotsalainen Jenny Borg tilasi itselleen uuden sohvan. Kun tilaus viikkoa myöhemmin saapui, se ei ollut lähellekään sitä, mitä nainen oli odottanut. Borgin epäilykset heräsivät heti paketin saapuessa, sillä paketti oli todella pieni verrattuna siihen, että hänen tilaamansa sohva oli melko isokokoinen.
Kun Borg avasi paketin, sisältä paljastui naisen suureksi hämmennykseksi puolikas sohva.
– Mietin, oliko tämä vitsi vai mitä? Missä loput oikein oli, nainen kertoo reaktiostaan.
– Se ei edes pysynyt pystyssä ilman, että se nojasi olohuoneeni seinään.
Seuraavien viikkojen aikana nainen yritti selvittää sekä kuljetusfirmalta että kalustemyymälästä, mitä hänen tilaukselleen oli mahdollisesti tapahtunut, mutta toinen puoli sohvasta näytti kadonneen kuin tuhka tuuleen.
Paketti oli merkattu vahingoittuneeksi jo viikkoja sitten
Muutaman päivän kuluttua Borg sai kuitenkin kuulla hyviä uutisia: hänen tilauksensa oli löytynyt. Mutta toisin kuin nainen luuli, kukaan ei ottanut häneen yhteyttä tai toimittanut sohvaa perille. Vasta vihaisena asiakaspalveluun soitettuaan nainen sai tietää, että hänen olisi itse pitänyt varata sohvalle toimituspäivä.
Naisen huono tuuri ei suinkaan loppunut tähän, sillä sovitusta toimituspäivästä huolimatta tilaus ei koskaan saapunut perille.
– Lähdin töistä aikaisemmin kotiin odottamaan tilausta, jonka piti tulla kello 15–21 välillä, mutta en vieläkään kuullut siitä mitään. Sitä ei tullut, kukaan ei laittanut viestiä, soittanut, lähettänyt sähköpostia tai selittänyt, mitä oli tapahtunut, Borg kertoo.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
