Kaikki junnutähdet eivät lyöneet läpi aikuisina

Tampereen U18-kisoissa kultaa voitti Venäjä.
Tampereen U18-kisoissa kultaa voitti Venäjä.Lehtikuva
Julkaistu 17.04.2014 12:00(Päivitetty 17.04.2014 12:16)

Kaikista junnukisojen pistetehtailijoista ei ole kasvanut maailmanhuippuja. Joukossa on kuitenkin useita tähtiä.

Alle 18-vuotiaiden MM-kisat on toiminut monelle kiekkotähdelle ponnahduslautana kohti maailman huippua. Vuosina 1968–1998 pelattiin vain EM-tasolla. Tuolloin murtautuivat esiin muun muassa Jari Kurri sekä vuoden 1988 EM-turnauksen pistetilaston ykkönen Teemu Selänne.

Alle 19-vuotaiden EM-turnauksessa pistepörssin veivät nimiinsä kaksi kertaa Neuvostoliiton Aleksandr Maltsev ja Ruotsin Kent Nilsson. Edellisestä kasvoi kaksinkertainen olympiavoittaja ja peräti kahdeksankertainen maailmanmestari, Nilsson taas voitti Stanley Cupin (Edmonton Oilers 1987).

Sittemmin pistetilaston ykkösiä ovat vuorollaan olleet muun muassa Neuvostoliiton Vjatšeslav Kozlov (1990), Ruotsin Peter Forsberg (1991) ja Daniel Sedin (1998) sekä Venäjän tähdet Ilja Kovaltšuk (2001) ja Aleksandr Ovetškin (2002).

Kevään 2004 U18-MM-turnauksen pistetilaston voittoa oli jakamassa peräti kolme suomalaista: Lauri Korpikoski, Lauri Tukonen ja Petteri Nokelainen.

Yhdysvaltain kultajoukkueiden tähtiä ja samalla juniorien MM-turnauksen pistepörssin voittajia olivat 2005 Phil Kessel ja 2006 Patrick Kane. Myös vuoden 2007 pisteykkönen James van Riemsdyk on kunnostautunut myöhemmin: hän voitti Sotshin olympiaturnauksessa plus–miinus-tilaston ja antoi eniten maalisyöttöjä. Koko turnauksen pistetilaston ykkönen oli Phil Kessel.

Pikkuleijonien kaikki pelit sekä turnauksen ratkaisuottelut suorina lähetyksinä MTV Totalin kanavilla ja Katsomossa.

U18-kisoissa nähdään tulevia NHL-pelaajia – seuraa heitä!

Alle 18(19)-vuotiaiden jääkiekon arvokisat, parhaat pistemiehet ja ura kisojen jälkeen

Alle 19-v. EM-turnaukset 1968–1976:

1968

Walenty Ziętara

Puola

11+0

Podhale Nowy Targ. 178 maaottelua 1967-79. Puolan parhaita pelaajia 1970-luvulla.

1969

Aleksander Maltsev

Neuvostoliitto

13+4

Dinamo Moskova. 9 MM- ja 2 olympiakultaa 1969-83. Kanada-cupin voitto 1981.

1970

1971

Martin Karlsson

Ruotsi

10+7

Skellefteå, Brynäs. 55 A-maaottelua, MM-hopeaa 1977, MM-pronssia 1976.

1972

Håkan Dahllöf

Ruotsi

8+3

MoDo, AIK, Djurgården. Ei A-maaotteluita.

1973

Vladimir Golikov

Neuvostoliitto

10+4

Himik, Dinamo Moskova. 4 MM-kultaa 1978-82. Kanada-cupin voitto 1981.

1974

Kent Nilsson

Ruotsi

8+7

Djurgården, AIK, Calgary, Minnesota, Edmonton. 553 NHL-peliä 1979-95. MM-hopeaa 1990.

Boris Aleksandrov

Neuvostoliitto

8+7

TsSKA, Spartak Moskova. Olympiakultaa 1976. Sittemmin Kazakstanin maajoukkueen päävalmentaja.

1975

Kent Nilsson

Ruotsi

5+5

1976

Ernst Höfner

Saksan ltv

10+2

Augsburg, Riessersee, Rosenheim. 140 A-maaottelua. MM-kisojen 1981 maalikuningas.

Alle 18-v. EM-turnaukset 1977–1998:

1977

Conny Silfverberg

Ruotsi

9+8

Brynäs. 8 A-maaottelua.

1978

Henry Loher

Sveitsi

12+3

1979

Jose Pekkala

Suomi

2+11

Imatran Ketterä, SaiPa. Ei A-maaotteluita. Yksi pelikausi SM-liigassa (1985/86).

1980

Sergei Jašin

Neuvostoliitto

7+7

Dinamo Moskova. MM-kultaa 1986 ja 1989, olympiakultaa 1988.

1981

Oļegs Znaroks

Neuvostoliitto

8+8

Tšeljabinsk, Dynamo Riika, Ässät (90/91), Landsberg, Freiburg. Latvian maajoukkuepelaaja. Venäjän päävalmentaja 2014–.

1982

Petr Rosol

Tšekkoslovakia

5

Litvínov, Fassa, Lugano, Martigny, Litvínov. 6 arvokisat 1985-93, MM-kultaa 1985.

1983

Igor Vjazmikin

Neuvostoliitto

9+3

TsSKA, Himik, Edmonton (4 NHL-peliä), Rungsted (DEN), Kokkolan Hermes, Ilves (96/97).

1984

Igor Vjazmikin

Neuvostoliitto

12+4

1985

Sami Wahlsten

Suomi

7+6

TPS, Jokerit; Klagenfurt, Brest, Ilves; Ranska, Englanti, Italia. 7 A-maaottelua, ei arvokisoissa.

1986

Tero Toivola

Suomi

6+11

Tappara, KooKoo, SaiPa; Suomen ja Saksan alasarjat. Ei A-maaotteluita.

1987

Roman Horák

Tšekkoslovakia

10+5

Budějovice, Sparta Praha, Nürnberg, Havířov; Ässät. MM-pronssia 1993.

1988

Teemu Selänne

Suomi

7+9

Jokerit; Winnipeg, Anaheim, San Jose, Colorado. Calder Tr. 1993, Richard Tr. 1999. Stanley Cup 2007; OK 1 H + 3 P, MM 1 H + 1 P

1989

Robert Reichel

Tšekkoslovakia

14+7

Litvínov; Calgary, Islanders, Toronto. Olympiakultaa 1998, MM-kultaa 1996 ja 2000.

1990

Vjatšeslav Kozlov

Neuvostoliitto

9+10

Himik; Detroit, Atlanta; TsSKA, Dinamo, Spartak. Stanley Cup 1997 ja 1998. Gagarin Cup 2011 ja 2012 , MM-pronssia 1991.

1991

Peter Forsberg

Ruotsi

5+12

MoDo; Quebec/Colorado. Stanley Cup 1996 ja 2001, Calder Tr. 1995, Art Ross Tr. + Hart Tr. 2003. OK kulta 1994 ja 2006, MM-kulta 1992 ja 1998.

1992

David Výborný

Tšekkoslovakia

6+8

Sparta Praha, MoDo, Sparta; Columbus; Sparta Praha, Mladá Boleslav. 4 MM-kultaa (1996, 1999, 2000, 2005), OK pronssi 2006.

1993

Tomáš Blažek

Tšekki

6+7

Pardubice. 10 A-maaottelua. Ei arvokisoissa.

1994

Dmitri Klevakin

Venäjä

6+7

Spartak Moskova, Salavat Julajev Ufa; Venäjän 2. liigaa. Ei A-maaotteluita.

1995

Pavel Rosa

Tšekki

8+3

Litvinov; AHL, IHL; Los Angeles; HPK, Jokerit; Dynamo Moskova, Timrå, Avangard Omsk; Kärpät, Rögle; Sveitsi; Pelicans

1996

Marco Sturm

Saksa

5+6

Landshut; San Jose, Boston, LA Kings, Washington, Vancouver, Florida.

1997

Marko Kauppinen

Suomi

5+4

JYP, Jokerit, TPS; Mora; Tappara, KalPa. Ei aikuisten arvoturnauksissa.

1998

Daniel Sedin

Ruotsi

3+8

MoDo, Vancouver. Olympiakulta 2006, MM-kulta 2013, Art Ross Tr. 2011.

Alle 18-v. MM-kisat vuodesta 1999 alkaen:

1999

Mikael Berg

Ruotsi

4+6

Skellefteå; ei Eliserien-otteluita, Norjan liigassa.

2000

Jegor Šastin

Venäjä

7+4

Avangard Omsk, Torpedo Nižni-Novgorod, Lada Togliatti.

2001

Ilja Kovaltšuk

Venäjä

11+4

Spartak Moskova; Atlanta, New Jersey, SKA Pietari. Richard Tr. 2004.OK pronssi 2002. MM-kulta 2008 ja 2009.

2002

Aleksandr Ovetškin

Venäjä

14+4

Dinamo Moskova, Washington. Calder Tr. 2006. Hart Tr. + Richard Tr. 2008, 2009, 2013. Art Ross Tr. 2008. MM-kulta 2008 ja 2012.

2003

Konstantin Zaharov

Valko-Venäjä

5+11

HK Gomel, Junost Minsk; Worcester, Peoria (AHL); Dinamo Minsk.

2004

Lauri Korpikoski

Suomi

5+6

TPS; NY Rangers, Phoenix. OK pronssi 2014.

Lauri Tukonen

Suomi

5+6

Blues; LA Kings, Ilves, Lukko. Ei A-maaotteluita.

Petteri Nokelainen

Suomi

5+6

SaiPa; NY Islanders, Boston, Anaheim, Phoenix, Montreal; Brynäs

Roman Vološenko

Venäjä

5+6

Krylja Sovjetov; Houston (AHL); Dinamo Moskova; Rubin Tjumen. Ei A-maaotteluita.

2005

Phil Kessel

Yhdysvallat

9+7

Univ. of Minnesota; Boston, Toronto. OK hopea 2010.

2006

Patrick Kane

Yhdysvallat

7+5

Chicago; Calder Tr. 2008; Stanley Cup 2010 ja 2013. OK hopea 2010.

2007

James van Riemsdyk

Yhdysvallat

5+7

Univ. of Hampshire; Philadelphia, Toronto. OK 2014.

2008

Cody Hodgson

Kanada

2+10

Brampton (OHL); Vancouver, Buffalo. Ei A-maaotteluita.

2009

Toni Rajala

Suomi

10+9

Ilves; Oklahoma (AHL); HV71. Ei A-maaotteluita.

2010

Teemu Pulkkinen

Suomi

10+5

Jokerit; Grand Rapids (AHL); Detroit.

2011

Nikita Kutšerov

Venäjä

11+10

TsSKA Moskova; Tampa Bay

2012

Mathew Dumba

Kanada

5+7

Red Deer Rebels (WHL); Houston Aeros (AHL); Minnesota.

2013

Connor McDavid

Kanada

8+6

Erie Otters (OHL).