Mainos

Uusnatseilla täsmäkohde Jyväskylässä – eilen pahoinpidelty uhrina myös kirjastopuukotuksessa

Poliisi on kertonut lisää eilisistä väkivaltaisuuksista Jyväskylässä. Poliisin mukaan yksi eilisessä Jyväskylän mellakassa pahoinpidellyistä oli vuonna 2013 tapahtuneen kirjastopuukotuksen uhri.  

Äärioikeistolaisen Vastarintaliikkeen mielenosoituksessa kaikki oli poliisin mukaan mennyt hyvin siihen asti, kunnes mielenosoittajat olivat yhteisestä merkistä lähteneet juoksuun. Mielenosoittajat olivat suunnanneet Sokos-tavarataloa kohti. 

Joukko pahoinpiteli poliisin mukaan Vastarintaliikkeelle ennestään tutun, 1970-luvun lopulla syntyneen miehen. Pahoinpidelty on sama henkilö kuin vuonna 2013 tapahtuneen kirjastopuukotuksen uhri. Samalla mielenosoittajat pahoinpitelivät miehen seurassa olleita kahta muuta henkilöä, naista ja miestä.

Vanhempi konstaapeli Elina Katajamäki Sisä-Suomen poliisin viestintäryhmästä ei kommentoinut STT:lle, onko kiinniotettujen joukossa kirjastopuukotuksessa mukana olleita.  

Poliisi otti eilen levottomuuksien jälkeen kiinni noin 30 henkeä, joista on edelleen kiinniotettuna 14. Kiinniotettujen joukossa on poliisin mukaan useita Ruotsin kansalaisia sekä Suomen Vastarintaliikkeen johtohahmoja. Henkilöiden osuutta tapahtumiin on selvitetty yön aikana.

Poliisi tiedottaa, että näiden henkilöiden pidättämisestä päätetään tänään.

– Tutkinnan edetessä selviää, onko vapautetuilla henkilöillä ollut jotain osuutta, mutta tämänhetkisen tiedon valossa poliisi keskittyy näihin 14:ään, vanhempi konstaapeli Katajamäki kertoi MTV Uutisille.

Kaksi vuotta sitten tapahtuneessa Jyväskylän kirjastopuukotuksessa tapahtumat alkoivat, kun Vastarintaliikkeen kolme henkilöä tunkeutui Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuteen Jyväskylän kaupungin kirjastoon. Tällöin yhtä tilaisuuden järjestäjää viillettiin puukolla. 

Käräjäoikeus tuomitsi päätekijän puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen tämän vuoden tammikuussa. Toinen mies sai sakkorangaistuksen.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.