Julkisuutta karttanut Satu Järvilehto kertoo parin uusimmista kuulumisista Ilta-Sanomissa.
Kuluneella viikolla on uutisoitu Jyrki ja Satu Järvilehdon muuttaneen asumaan erillisiin osoitteisiin. Satu Järvilehto asuu perheen luksustalossa Espoon Westendissä, kun taas perheenpää on muuttanut virallisesti asumaan perheen mökille Snappertunaan, Raaseporin lähelle.
Erikoinen asumiskuvio sai erohuhut liikenteeseen, mutta Satu Järvilehto kiistää pariskunnan suhteessa olevan ongelmia. Jyrki Järvilehto muutti perheen mökille virallisesti sen takia, koska sinne myönnettiin viime vuoden marraskuussa omakotitalolupa.
– Vaikka meillä on eri osoitteet, ei elämämme ole mitenkään muuttunut, emmekä ole eronneet. Minä olen kirjoilla Westendissä siksi, että lapset käyvät vielä koulua. Meidän elämämme on on Jyrkin työn takia tavallaan aina ollut eri osoitteissa. Yhteiselämämme ei ole ollut koskaan sellaista, että kävellään joka paikkaan käsi kädessä, rouva Järvilehto kertoo haastattelussa.
Jyrki Järvilehdon ura moottorimaailmassa on vienyt perheen asumaan vuosien aikana ympäri maailman. Miehen rankka reissutyö on tarkoittanut automaattisesti myös sitä, että pariskunta on viettänyt vuodessa yhteistä aikaa vain reilut sata päivää vuodessa. Kaksi vuotta sitten tapahtuneen traagisen veneonnettomuuden jälkeen Järvilehdot ovat viettäneet kuitenkin aikaa enemmän yhdessä kuin vuosiin.
– Olemme oikeastaan nyt tiiviimpi pari kuin vuosiin, Satu Järvilehto tunnustaa.
Satu ja Jyrki Järvilehto ovat olleet yhdessä liki kolme vuosikymmentä. Naimisissa pariskunta on ollut 17 vuotta. Heillä on kolme lasta.
Lähde:Ilta-Sanomat
(MTV3)