Miesten hiihtoviestin mestaruusvaltikka pysyi viidentenä vuonna peräkkäin Kainuussa.
Vuokatti Ski Teamin miehet joutuivat kuitenkin ensi kertaa mestaruusputkensa aikana lujille, kun Kouvolan Hiihtoseuran ankkuri Juha Lallukka ajoi Mikko Koutaniemeä ahnaasti takaa.
Matka loppui kesken, ja Koutaniemi ylitti maalilinjan 9,4 sekuntia ennen kevätväsymystä valitellutta Lallukkaa.
- Uran makein viestimestaruus, Vuokatin toisella osuudella hiihtänyt Sami Jauhojärvi tiivisti.
Avausosuuden Martti Jylhä käytti joukkuekaveriaan värikkäämpiä sanakäänteitä.
- Tässä oli Rocky Balboa -efekti, kun altavastaajana lyödään iso musta neekeri, Jylhä heitti mitalistien haastattelussa takavuosien Rocky-elokuviin viitaten. Hänen mielestään Kouvola oli kisan suosikki ja Vuokatti tällä kertaa haastaja.
Saman pystyi päättelemään kouvolalaishiihtäjien kasvoilta. Hopeassa oli masentava maku.
Kouvolalaisia iloisemmat tunnelmat oli pronssia hiihtäneen Vantaan Hiihtoseuran miehillä. Seuran historian ensimmäinen 4x10 kilometrin viestimitali ratkesi ankkuriosuudella Matti Heikkisen hyvään hiihtoon.
- Meille tämä oli tärkeä etappi, että saatiin mitali, Heikkinen tuumasi. Vantaa hävisi kärjelle yli kolme minuuttia.
Vuokatilla uusi ankkuri
Vuokatin joukkueessa Koutaniemi on tulokas, sillä vielä viime vuonna hän edusti Lahden Hiihtoseuraa. Hänelle lankesi heti ankkurin kunniapaikka, ja asetelmat hänelle pohjustivat Jylhä, Jauhojärvi ja Teemu Härkönen.
- Tiukkaan paikkaan jätkät minut laittoivat. Kymmenen kilometrin ajan pelotti, että Lallukka saa kiinni, Koutaniemi kertasi.
Jauhojärven kakkososuus petasi jo hyvät asetelmat vapaalle hiihtotavalle, sillä Kouvolan Ville Nousiainen jäi Jauhojärven kyydistä nelisenkymmentä sekuntia.
- Jo ensimmäisen mäen jälkeen tuntui, että jalat tärisevät. Hiihtoni oli aika lailla alta lipan, Nousiainen tunnusti.
Kuopio:
SM-kilpailut, 2. päivä, viestit:
Miehet, 4x10 km (2p+2v):
1) Vuokatti Ski Team (Martti Jylhä, Sami Jauhojärvi, Teemu Härkönen, Mikko Koutaniemi) 2) Kouvolan Hiihtoseura +0.09,4 (Kari Varis, Ville Nousiainen, Johannes Kohonen, Juha Lallukka) 3) Vantaan Hiihtoseura +3.11,8 (Niklas Colliander, Janne Mononen, Olli Hiidensalo, Matti Hiekkinen) 4) Oulun Hiihtoseura +3.26,5 5) Kuusamon Erä-Veikot +3.30,8 6) Valkeakosken Haka +3.32,5 7) Imatran Urheilijat +4.03,1 8) IF Minken +5.14,1 9) Kuusamon Erä-Veikot II +5.56,1 10) Kuhmo Ski +6.03,9
Mukana oli 49 joukkuetta.
(MTV3-STT)