Juvalle ei myönnetty uusia sudenkaatolupia

Maa- ja metsätalousministeriö on ilmoittanut, ettei uusia sudenkaatolupia myönnetä, koska merkittäviä vahinkoja ei ole ilmennyt viime aikoina.

Maa- ja metsätalousministeriö ei ole myöntänyt uusia sudenkaatolupia Etelä-Savoon Juvalle. Juvalle haettiin helmikuun alussa kaatolupaa kolmelle sudelle. Hakemusta perusteltiin jatkuneilla susivahingoilla sekä susien uhkaavalla ja ihmistä pelkäämättömällä käytöksellä. Kaadoilla haluttiin varmistaa myös alueen susien rotupuhtaus.

Juvan seudulla kaadettiin jo loppiaisena ministeriön poikkeusluvilla kaksi vahinkoja aiheuttanutta yksilöä. Myöhemmin tutkimuksissa selvisi, ettei toinen kaadetuista eläimistä ollut susi vaan villiintynyt koira tai suden ja koiran risteymä.

-Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen petotutkijoiden mukaan risteytymät pitäisi poistaa luonnosta mahdollisimman tehokkaasti. Olisi Suomen susikannankin etu, että kanta säilyisi rotupuhtaana, kertoo Etelä-Savon riistanhoitopiirin riistapäällikkö Veli Lappalainen.

Maa- ja metsätalousministeriö ilmoitti eilen, ettei uusia lupia nyt myönnetä, koska merkittäviä vahinkoja ei ole viime aikoina ilmennyt. Samalla päätöksessä todetaan, ettei epäilys koiran ja suden risteymästä ole sellainen syy, jonka nojalla tämänhetkisessä tilanteessa päädyttäisiin sudenpyynnin sallimiseen.

Kaadetut kaksi yksilöä tappoivat Juvan seudulla mm. useita koiria.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat